Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Antti Pennanen valitsi leijonamanageri Jere Lehtisen kanssa kokoa, rutiinia ja kamppailuvoimaa Sveitsissä järjestettävään kauden toiseen EHT-turnaukseen.
Leijonien pelaajaryhmässä on kymmenkunta MM-kisoissa pelannutta pelaajaa Ruotsin ja Sveitsin liigoista, mutta kotimaan Liigan kiekkoilijoita ei ensi viikon turnauksessa nähdä. Liigan ottelut pyörivät joulukuun turnauksen aikana kiivaalla tahdilla, samoin kuin viime vuonna.
– Halusimme pitää tilanteen reiluna kaikille liigajoukkueille, mutta toivottavasti saisimme tulevaisuudessa sellaisen systeemin, joka tukee kaikkia osapuolia. Nämä tapahtumat ovat monelle liigapelaajalle tärkeitä heidän tulevaisuuttaankin ajatellen. NHL-scoutit ovat katsomassa EHT-pelejä, Pennanen sanoi maanantaina Jääkiekkoliiton mediatilaisuudessa.
Leijonat aloitti EHT-kauden marraskuussa Tampereella voitolla ja kahdella tappiolla. Uuteen EHT-ryhmään valittiin lisää kokoa, sillä maajoukkuevalmennuksen analyysin mukaan Leijonat jäi kotiturnauksessaan kakkoseksi maalineduskamppailuissa.
Joukkueessa on myös yksi maajoukkuedebytantti, maalivahti Waltteri Ignatjew. Helsinkiläisvahti on kulkenut Kiekko-Espoon Mestis-joukkueen, Ruotsin kakkostason Moran ja AHL:n kautta ruotsalaisen liigajoukkue Linköpingin torjujaksi.
– Hän on pelannut viime aikoina todella hyvin. Valitsimme hänet joukkueeseen tulevaisuuttakin silmällä pitäen, Pennanen arvioi tällä viikolla 26 vuotta täyttävää maalivahtia.
NHL-reissulla nähtävää ja juteltavaa
Pennanen, Lehtinen ja Leijonat etenevät jääkiekkokautta vankasti kaksilla rattailla, sillä helmikuun olympialaisissa Suomen kokoonpano koostuu lähes pelkästään NHL-pelaajista.
Euroopasta Suomen olympiakoneeseen valitaan luultavimmin vain jokunen pelaaja. Todennäköisin nimi lienee puolustaja Mikko Lehtonen, joka on mukana myös Sveitsin EHT-turnauksessa.
Pennanen ja Lehtinen tekivät marraskuussa ahkerasti olympiavalmisteluita. Kaksikon kaksi ja puoli viikkoa kestänyt Pohjois-Amerikan reissu päättyi viikonloppuna ja sisälsi toistakymmentä NHL-ottelua.
– Se oli antoisa reissu. Näimme 25 suomalaispelaajaa jäällä ja kävimme keskusteluja sellaistenkin pelaajien kanssa, jotka eivät pelanneet, Lehtinen valaisi.
Päävalmentaja Pennanen nosti yksittäisistä suomalaisista esiin Montrealin 22-vuotiaan tulokassentterin Oliver Kapasen nimen. KalPassa ja Timråssa viime vuosina pelitaitojaan hionut Kapanen on ottanut ikonisessa NHL-seurassa vahvan pelipaikan.
– Tuon tyyppisiä tarinoita meillä pitäisi olla Suomi-kiekossa enemmän, nyt ja tulevaisuudessa. Pelipaikan saaminen on NHL:ssä tosi vaikeaa. Pelaajakehityksen kannalta meidän on otettava tämä asia vakavasti, että saamme nuoria huippupelaajia NHL:ään ja he vakiinnuttaisivat pelipaikkansa, päävalmentaja pohdiskeli.
”Odotetunlainen päätös”
Pennanen antoi myös arvionsa viime viikon puhuttaneesta kiekkoaiheesta, kotimaisen Liigan sarjauudistuksesta. Liiga ilmoitti siirtyvänsä kaudella 2027–2028 kaksitasoiseen, 14+10 joukkueen sarjamalliin. Paikat sarjoissa seulotaan ensi kaudella.
– Se oli odotetunlainen päätös, ei siinä ollut mitään ihmeellistä. Suoran nousun mahdollisuus (sarjojen välillä) on makea juttu, Pennanen sanoi.
– Nyt tarvitaan kovasti harteita, että saamme enemmän pelaajia kotimaiseen liigaan. Meillä voi olla elinvoimainen sarja 14+10 joukkueella, mutta se edellyttää sitä, että meillä on riittävästi kotimaisia pelaajia.