Kuva: ©2023 Lucasfilm Ltd. & TM
Yksi Ahsoka-sarjan näyttelijöistä ei palaa rooliinsa enää toisella kaudella.
Näyttelijä Claudia Black muistetaan muun muassa sarjoista Farscape ja Stargate SG-1 ja Vin Diesel -leffasta Pitch Black, minkä lisäksi hän on antanut äänensä lukuisiin ikonisiin peleihin. Black näytteli mukana Star Wars -sarja Ahsokan ensimmäisellä kaudella, mutta toiselle kaudelle hän ei enää palaa.
Bleeding Coolin haastattelussa Black kertoo avoimesti tämän johtuvan siitä, etteivät hänen ja Disneyn palkkaneuvottelut sujuneet odotetusti.
”He päättivät tehdä toisen kauden ja ottivat minut siihen. Mutta sitten Disney, joka järjestelee asioita nykyään eri tavalla, ei voinut maksaa minulle sitä palkkaa, jota yksinhuoltajaäitinä tarvitsin kaikkien velvollisuuksieni hoitamiseksi kotona Los Angelesissa, koska kuvaukset olisivat Lontoossa”, Black kertoo paljasti.
”Siksi minun piti perua osallistumiseni toiseen kauteen. Se oli minulle hyvin surullista.”
Black esitti Ahsokassa Klothow’ta, yhtä Nightsisters-ryhmän kolmesta Grand Motherista (yläkuvassa keskellä), joka on liittoutunut Thrawnin kanssa.
Rosario Dawsonin tähdittämän Ahsokan kakkoskautta voidaan odotella Disney+:aan vuoden 2026 puolella.