Suomalaiset ovat valmiita käyttämään enemmän rahaa vapaa-aikaan kuin aiemmin. Asia ilmenee luotonhallintayhtiö Intrumin tuoreesta maksutaparaportista.
Vuoteen 2024 verrattuna huomattavasti useampi kuluttaja kertoi selviytyvänsä kuukausittaisten laskujen maksusta ja työn tekemisen mahdollistavista menoista, kuten liikennemaksuista ja vaatehankinnoista.
Hyvä uutinen on, että selviytyminen välttämättömistä menoista ei vaikuta edellyttävän kaikilta osin vapaa-ajan menoista tinkimistä. Aiempaa useampi kuluttaja arvioi voivansa käyttää rahaa sosiaalisen elämän viettämiseen, luksustuotteisiin ja palveluihin sekä lomiin ja elämyksiin.
– Kulutuksen piristyminen on erittäin hyvä uutinen Suomen taloudelle ja kuluttajakauppaa tekeville yrityksille. Samalla on kuitenkin hyvä varmistaa, että maksukykyä riittää edelleen myös odottamattomiin menoihin, Intrumin perintäpalvelujen päällikkö Reetta Lehessaari sanoo tiedotteessa.
Intrumin teettämään kyselytutkimukseen osallistuneista kuluttajista 63 prosenttia arvioikin pystyvänsä selviytymään odottamattomasta 400 euron kulusta ottamatta velkaa tai käyttämättä luottokorttia.
Kotitalouksien säästämisaste on Tilastokeskuksen mukaan kivunnut viime vuosina korkeaksi ja se näkyy myös Intrumin tutkimuksessa. Vastaajista 56 prosenttia kertoi säästävänsä rahaa työttömyyden varalta. Lisäksi lähes puolet kuluttajista (45 prosenttia) arvioi pystyvänsä säästämään mukavia eläkepäiviä varten, kun vuonna 2024 luku oli 32 prosenttia.
– Säästäminen on toki hyvä asia ja auttaa sietämään paremmin talouden häiriöitä, mutta työttömyyden pelko voi myös jarruttaa talouden piristymistä. Nyt tosin suuntaus näyttää siltä, että moni kuluttaja on saamassa talouttaan hyvään tasapainoon, joka antaa tilaa käyttää rahaa myös muuhun kuin välttämättömiin kuluihin, Lehessaari painottaa.
Pienituloisista aiempaa useampi kertoi pystyvänsä käyttämään rahaa vapaa-ajan menoihin ja säästämään, mutta osuudet ovat huomattavasti pienempiä kuin keski- ja suurituloisten ryhmissä.
Kaikista vastaajista hieman aiempaa harvempi arvioi selviytyvänsä veloistaan ja pienituloisista vastaajista aiempaa harvempi arvioi pystyvänsä maksamaan kaikki kuukausittaiset laskunsa. Keski- ja suurituloisten vastaajien osalta muutos oli päinvastainen.
Laskujaan myöhässä maksaneista kuluttajista aiempaa useampi kertoi maksun viivästymisen olevan toistuvaa ja syyksi rahan puutteen. Vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen; silloin myöhässä maksaminen oli todennäköisemmin kertaluonteinen unohdus.
– Perintädataamme perustuva analyysi vuoden kolmannelta neljännekseltä kertoikin, että kuluttajien perintätapausten määrät kääntyivät laskuun, mutta perintään siirtyy aiempaa pienempiä summia. Tämä todennäköisesti viittaa juuri siihen, että maksuvaikeuksissa olevilla kuluttajilla aiempaa pienemmät laskut jäävät maksamatta ajoissa, koska heillä ei ole riittävästi rahaa laskujen maksuun, Lehessaari toteaa.
Eurooppalainen kuluttajien maksutaparaportti on luotonhallintayhtiö Intrumin vuosittain julkaisema katsaus kuluttajien maksamisesta ja talouden hallinnasta. Raportti perustuu 20 Euroopan maassa toteutettuun kyselytutkimukseen, jossa yli 20 000 kuluttajaa, mukaan lukien 1 000 osallistujaa Suomesta, vastasi kysymyksiin taloudellisesta tilanteestaan. Financial Times Longitude toteutti kyselyn heinä-elokuussa 2025. Tämän vuoden raportissa on mukana uusi rahanhallintaindeksi, jonka avulla voidaan entistä paremmin kartoittaa kuluttajien taloudellista vakautta edistäviä tapoja ja käyttäytymismalleja.
Poimintoja videosisällöistämme