Matti Matikainen
Gogin joulukalenteri on aiheuttanut kitkaa seuraajien kodeissa.
on julkisuudessa viettämiensä vuosien aikana päässyt esittelemään lahjakkuuttaan laajalla skaalalla.
Videolla Gogi kertoo ensimmäisestä autostaan:
Nuoruusvuosinaan Salatuissa elämissä teinityttöjen sydämiä sulattanut Gogi on osoittanut taitonsa paitsi juontajana myös tanssijana. Hän kisaili 2024 Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, sijoittuen varsin kelvollisesti kuudenneksi.
Gogin äiti
kotimaa
2.10. 17:30
Gogi Mavromichaliksen äidin uskomattoman nerokas vinkki kauppareissulle: ”Vuoden pirkkaniksi”
Juontajan äiti keksi nerokkaan keinon ehkäistä parisuhderiitoja.
Kesällä somehauskuuttajanakin tunnettu Gogi yllätti taiteellisilla lahjoillaan. Hän julkaisi heinäkuussa Instagramissa kuvia tekemistään tauluista.
Gogin perheessä ei ole tyytyminen kaupan valmiskalentereihin.
Timo Korhonen
– Kangaspohja, 3D-tulostus, tasoitemassa, akryylimaali, Gogi kertoi tuolloin luomisprosessistaan
Tätä kalenteria ei kaupasta löydy
Joulukuu tarjosi pian kaksilapsisen perheen isälle mahdollisuuden esitellä taitojaan jälleen. Heti viikon alkajaisiksi Gogi julkaisi Instagram-tarinoissaan materiaalia väsäämästään, vähintäänkin näyttävästä joulukalenterista.
Constantinos ”Gogi” Mavromichalis
kotimaa
11.6. 20:50
Mitä ihmettä Gogi Mavromichalis oikein tekee 80-luvulta peräisin olevalla vekottimella?
Juontaja ikuistaa kesämuistoja nostalgiseen tapaan.
Tavanomaisen pahvineliön sijaan Gogin kalenteri on valmistettu jonkinlaisesta kovemmasta aineksesta ja se esittää taloa. Gogi kertoo taideteoksen runsaista yksityiskohdista sometarinoissaan, jotka poistuvat tiistaina.
– Näihin oviin tulee lukko, sellainen pieni matkalaukun lukko, ja se löytyy jouluaattona täältä, Gogi selostaa videolla avatessaan luukun numero 24 vieressä sijaitsevan pikkuruisen lokeron.
Ei herkille!
kotimaa
13.10. 09:56
Gogi Mavromichalis julkaisi rajua materiaalia treffeiltään – ei herkille!
Gogin julkaisemat kuvat eivät sovi herkille!
Kuudes joulukuuta Suomessa vietetään itsenäisyyspäivää. Sen kunniaksi Gogin kalenterista löytyy kuudennen luukun kohdalta tanko, johon hän aikoo laittaa siniristilipun liehumaan.
Yksityiskohdat kuin aidossa talossa
Omaa kieltään Gogin tarkasta työjäljestä kertoo, että kalenteritalon savupiipun ympäristöstä löytyy ”nokea”. Lisäksi ikkunoista löytyy lasia muistuttava kalvo, jonka läpi näkee aivan kuten oikeista akkunoista.
Ulkopuolisen silmään Gogin rakennelma näyttää virheettömältä. Könsikkään itsensä mukaan sitä se ei kuitenkaan ole.
– Suurin murheenkryyni olivat saranat. Siellä on sementtiä ja kuumaliimaa ynnä muuta, jotta ne pysyisivät eivätkä lohkeaisi irti, Gogi kertoo.
Asettaa riman korkealle
Gogi toteaa sometarinoissaan, ettei osaa sanoa, kauanko hänellä meni kalenterin tekemiseen aikaa. Sen hän myöntää, että enemmän, kuin hän aluksi kuvitteli.
Suureellinen DIY-kalenteri on kiinnittänyt myös Gogin someseuraajien huomion. Mediapersoona on jakanut erään seuraajaltaan saamansa suorasukaisen palautteen. Tämä valittelee vaimonsa jo ihmetelleen, miksei hänelle ole tehty samanlaista hulppeaa kalenteria.
Juhani Koskinen podcastissa:
katso
26.9. 09:15
Podcast: Juhani Koskinen avautuu Tinder-kokemuksistaan
Juhani Koskinen kertoo Gogin kantabaarissa parisuhdehaaveistaan ja erostaan Veronica Verhon kanssa.
– Joo on ihan saatanan hieno, mutta tää kreditin ottaminen julkisesti on suuri sivallus suomalaisia miehiä kohtaan, selvästi pilke silmäkulmassa lähetetty viesti kuuluu.
Gogi pahoittelee aiheuttamaansa mielipahaa. Nokkelana miehenä hänellä on tarjota ratkaisu harmilliseen tilanteeseen: Gogi kehottaa seuraajaa väittämään kalenteria tekoälyn tuotokseksi.