Näyttää ilmeiseltä, että Ukraina joutuisi jollain tavoin myöntymään ainakin kolmeen erityisen vaikeaan asiaan, jos rauhandiili valmistuu lähiaikoina, kirjoittaa politiikan toimittaja Iida Hallikainen.
Karvaita pettymyksiä on väistämättä luvassa, kun Ukrainaan kaavailtu rauhansuunnitelma lopulta julkistetaan.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin erityislähettiläs Steve Witkoff on parhaillaan Moskovassa tapaamassa Vladimir Putinia. Kun Witkoff palaa takaisin ja soittaa lentokoneesta Trumpille, on hänellä todennäköisesti uutisia kerrottavanaan.
Tällä hetkellä näyttää ilmeiseltä, että Ukraina joutuisi luovuttamaan alueita, rajoittamaan asevoimiensa kokoa, ja siltä evättäisiin jollain tavoin Nato-jäsenyys.
Tämä olisi tietysti väärin ja suuri pettymys paitsi Ukrainalle myös koko Euroopalle.
On kuitenkin ollut koko ajan selvää, että Ukraina joutuu luovuttamaan alueita Venäjälle. Vaikka Euroopan johtajat ovatkin julkisuudessa tyrmänneet alueluovutukset, on asia tunnustettu rivien välissä aiemmin keväälläkin julkistetuissa Euroopan turvatakuuehdotuksissa Ukrainalle.
Tuolloin Ukraina ja Eurooppa halusivat Yhdysvalloille toimittamassaan esityksessä, että keskustelut alueista siirretään tulitauon jälkeiseen aikaan. Esityksessä ei mainittu Venäjän haltuun ottamien alueiden tunnustamista. Mainitsematta jättämisellä Eurooppa käytännössä tunnusti sen, että alueita joudutaan luovuttamaan.
”
Näyttää ilmeiseltä, että Ukraina joutuisi luovuttamaan alueita, rajoittamaan asevoimiensa kokoa, ja siltä evättäisiin jollain tavoin Nato-jäsenyys.
Alueluovutukset, asevoimien koon rajoittaminen ja Nato-jäsenyyden epääminen ovat tietysti epäreiluja ehtoja maalle, jota kohtaan on säälimättömästi hyökätty.
Historian valossa nämä ehdot eivät kuitenkaan valitettavasti ole edes poikkeuksellisia.
Vaikka kuulostaa täysin absurdilta, että Ukraina joutuu Venäjän toiveesta rajoittamaan asevoimiensa kokoa, niin joutui historiassa Suomikin. Kyse on tapahtumista toisen maailmansodan jälkimainingeissa.
Vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksessa Suomen sopimustekstissä artikla 13 sanoo, että Suomen maavoimien kokonaisvahvuus mukaan lukien rajavartiojoukot ja ilmatorjuntatykistö on 34 400 miestä, sotalaivaston miehistövahvuus 4 500, kokonaistonnisto 10 000 tonnia ja ilmavoimien kokonaisvahvuus 60 lentokonetta ja 3 000 miestä. Suomelle määrättiin myös asekieltoja ja muita sotilaallisia rajoituksia.
Pariisin rauhansopimus otettiin Suomessa vastaan synkin mielin. Sotiemme veteraanit muistanevat tunteen kirkkaasti yhä edelleen.
Tuolloin Suomi oli kuitenkin pääasiassa yksin. Nyt Ukraina ei ole yksin.
Kirill Dmitriev ja Steve Witkoff neuvottelivat 28-kohtaisen suunnitelman, joka on ilmeisesti sittemmin hylätty. Kuva: Vyacheslav Prokofyev / Reuters
”
Edes karvaiden myönnytysten hyväksymisessä ei kuitenkaan ole järkeä, jos Ukraina ei saa uskottavia turvatakuita, joihin sitoutuu yhtenä maana nimenomaan Yhdysvallat.
Kaikessa on nyt kyse siitä, millä kikkailuilla nämä kohdat muotoillaan mahdollisiin rauhanehtoihin.
Aluekysymys, varsinkin Donetsk, on Ukrainalle kysymyksistä vaikein. Viimeaikaisten mediatietojen mukaan Yhdysvallat olisi tunnustamassa Krimin niemimaan ja muut Venäjän miehittämät alueet Ukrainassa Venäjän alueeksi.
Asia ei kuitenkaan välttämättä ole näin yksinkertainen.
Esimerkiksi jo aiemmin Krimille on ehdotettu erityisstatusta tai autonomiaa, mikä ei vaatisi suoraan alueen tunnustamista Venäjän alueeksi. On kuitenkin vaikeaa nähdä, miten Venäjä suostuisi tähän.
Donbasin osalta kyseeseen voisivat tulla esimerkiksi jonkinlaiset paikalliset autonomiat tai pitkäkestoinen kansainvälinen hallinto. Ukraina pitäisi muodollisen suvereniteetin, mutta alueella voisi olla paikallinen itsehallinto sekä kieli- ja kulttuurioikeudet. Tämä on kuitenkin pelkkää pohdintaa, eikä todellisia suunnitelmia ole vuodettu julkisuuteen.
Nato-jäsenyyden osalta Euroopan vastaehdotuksessa ehdotettiin jo, että Ukraina saisi pitää Nato-jäsenyyden vaihtoehdon, mutta maan Nato-jäsenyys edellyttäisi kaikkien Nato-maiden yksimielisyyttä, jota ei tällä hetkellä ole. On myös epäselvää, olisiko jäsenyyden varsinainen jäädyttäminen määräajaksi turvatakuita vastaan uskottava vaihtoehto. Venäjä on vaatinut Nato-jäsenyyden täydellistä epäämistä.
Asevoimien rajoittamisen suhteen Euroopan vastaehdotuksessa lukemaa oli ilmeisesti nostettu 600 000:sta 800 000:een henkilöön.
Yhdysvallat haluaa myös hyötyä Ukrainasta ja Venäjästä taloudellisesti diilien muodossa. Nämä ovat todennäköisesti keskeinen osa neuvotteluja, ja ne voisivat myös Ukrainan kohdalla tarkoittaa mineraalien kautta Yhdysvaltojen läsnäoloa Ukrainassa.
Yhdysvallat haluaa myös hyötyä Ukrainasta ja Venäjästä taloudellisesti diilien muodossa. Kuva: Kremlin Pool / ZUMA
Rauhat ovat hyvin harvoin reiluja.
Jos hyökkääjä epäonnistuu tai on tappiolla, joutuu se usein maksamaan myös rauhansopimuksessa kovemman hinnan. Vastaavasti hyökkääjä saa usein myönnytyksiä, jos se on sodan lopussa vahvoilla.
Tällä hetkellä tilanne on rintamalla sellainen, että kummankaan osapuolen ei täytyisi suostua neuvottelupöytään. Siksi sopimuksen pitäisi olla molempien osapuolten kannalta kompromissi – vaikka tietysti kaikki lännessä haluaisivat, että rauha olisi nimenomaan Ukrainalle oikeudenmukainen.
Aina sodissa alueita ei ole luovutettu, sillä esimerkiksi Korean sodassa 1953 raja jäi lähes niille sijoille, missä se oli sodan alussa.
Tätä pyrkimystä, siis Ukrainan rajojen palauttamista tilanteeseen ennen vuotta 2014, Eurooppa on pyrkinyt viemään Yhdysvaltojen ja Venäjän suuntaan sodan alusta alkaen. Venäjällä ei kuitenkaan ole ollut tarvetta tehdä myönnytyksiä, jolloin Putin on sanellut rohkeasti omia ehtojaan. Ukrainan rahat ovat puolestaan loppumassa, eikä Eurooppa ole vielä keksinyt yhtenäistä rahoitusratkaisua.
Siksi näyttää siltä, että Ukraina todella joutuu tekemään alueluovutuksia, rajoittamaan asevoimiensa kokoa ja luopumaan Nato-jäsenyydestä ainakin toistaiseksi. Myös muita myönnytyksiä Ukraina joutunee tekemään.
Edes karvaiden myönnytysten hyväksymisessä ei kuitenkaan ole järkeä, jos Ukraina ei saa uskottavia turvatakuita, joihin sitoutuu yhtenä maana nimenomaan Yhdysvallat.
Julkisuudessa on puhuttu Yhdysvaltojen suulla ”Nato-tyyppisestä” turvatakuusta, mutta epäselväksi on jäänyt mitä se tarkoittaisi ja onko puhe totta. Ukraina pitäisi turvata maalla, merellä ja ilmassa.
Vaikka puhutaan ”Nato-tyyppisestä” turvatakuusta, ei sellaista voi käytännössä olla, ellei ole puolustusliiton jäsen – eikä Ukraina ole jäsen. Jos Ukrainaan ei saa tuoda kansainvälisiä joukkoja, on pohdittava, miten turvatakuiden toteutus onnistuu kestävällä tavalla. Ei myöskään voi olla tilannetta, jossa Yhdysvallat ja Venäjä keskenään valvovat rauhansopimuksen toteutumista.
Käytännössä tarvittaisiin Yhdysvaltojen lupaus siitä, että se ja muut Nato-maat vastaavat sotilaallisesti, mikäli Venäjä yrittää hyökätä uudestaan Ukrainaan. Myös sanamuodoissa on oltava tarkka: mikä tällaiseksi hyökkäykseksi määritellään, sillä Venäjä pelaa omilla säännöillään.