Suuri osa Lapin hyvinvointialueen irtisanomisista osuu ikääntyvien ja erikoissairaanhoidon palveluihin. Irtisanomisten lisäksi lähes tuhannen henkilön tehtävänkuvia uudistetaan.

Helenan hoivakodin asukas.

Avaa kuvien katselu

Lapin hyvinvointialueen muutosneuvottelujen myötä irtisanomisia on tiedossa enintään 365 henkilölle. Irtisanomiset osuvat muun muassa ikääntyneiden palveluihin. Kuva: Grigory Vorobyev / Yle

  • Lapin hyvinvointialue irtisanoo satoja työntekijöitä. Leikkaukset kohdistuvat eniten ikääntyvien palveluihin, joista vähennetään enintään 150 työntekijää.
  • Irtisanomisia tehdään merkittävästi myös erikoissairaanhoidossa ja tukipalveluissa, kuten laitoshuollossa ja hallinnossa.
  • Ikääntyneiden palvelujen johtaja Annukka Marjala pelkää, ettei henkilökuntaa löydy tulevaisuudessa, jos nyt irtisanottuja tarvitaan töihin uudelleen.

Tämä on tekoälyn avulla tuotettu, toimittajan tarkistama tiivistelmä.

Lapin hyvinvointialueen irtisanomiset kohdistuvat etenkin ikääntyvien palveluihin, erikoissairaanhoitoon ja tuotannon tukipalveluihin.

Sote-palveluista aiotaan irtisanoa 262 henkilöä.

Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan suurin osa irtisanomisista eli 150 osuu ikääntyneiden palveluihin. Asumisen palveluista aiotaan irtisanoa 70 henkeä ja kotihoidosta 80 henkeä.

Ikääntyneiden palvelujen johtajan Annukka Marjalan mukaan säästöjä suunnitellaan syntyvän esimerkiksi, kun osa ympärivuorokautisista hoivapaikoista muutetaan yhteisöllisen asumisen paikoiksi, joissa ei tarvita yhtä paljon henkilökuntaa.

Alustavien suunnitelmien mukaan irtisanomisista 56 tehtäisiin vasta vuonna 2027.

Säästölistalla myös yksiköiden lakkautuksia

Laphan säästölistalla on myös kokonaisten yksiköiden lakkautuksia, jotka voivat johtaa irtisanomisiin.

Lakkautettavaksi on esitetty Muonion Marjapaikkaa.

Lakkautuspäätös on tehty jo Sodankylässä sijaitsevasta asumispalveluyksikkö Nutukkaasta.

Pellon Iltaruskossa pohdittavana on puolestaan, täyttyvätkö liikkeenluovutuksen ehdot.

Mistä työntekijöitä tulevaisuudessa?

Ikääntyneiden palvelujen johtajan Annukka Marjalan mukaan irtisanomiset ovat tiukka paikka.

– Voi olla, että kun nyt joudumme irtisanomaan, niin vuoden kahden päästä tilanne voi olla, että joudumme palkkaamaan ihmisiä uudelleen.

Tilanne ikääntyneiden hoivassa vaihtelee kuitenkin koko ajan.

– On ihan älytöntä ottaa sellaista riskiä. Kyllä minua pelottaa todella paljon, mistä henkilökuntaa sitten saa. Ei kukaan jää odottamaan, jos kahden vuoden päästä saa töitä. Kyllähän ihmisten pitää elääkin siinä välissä.

Vuodeosastorakenteen muutos aiheuttaa irtisanomisia

Ikääntyneiden hoivan lisäksi Lapin hyvinvointialue aikoo irtisanoa enintään 80 henkilöä somaattisesta erikoissairaanhoidosta, kertoo Lapin hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Marjo Kuittinen. Somaattinen erikoissairaanhoito tarkoittaa fyysisiin sairauksiin keskittyvää erikoissairaanhoitoa.

Kuittisen mukaan mahdollisten irtisanomisten suurehko määrä johtuu nyt tehtävistä vuodeosastorakenteen muutoksista somaattisessa erikoissairaanhoidossa ja lisäksi muutamista pienemmistä yksittäisistä muutoksista.

Varsinaisen vuodeosastorakenteen mahdolliseen muutokseen liittyvät päätökset tehdään vasta keväällä 2026 osana palveluverkkopäätöksiä.

Hän ei pysty vielä ottamaan kantaa, minne kaikille paikkakunnille irtisanomiset kohdistuvat. Somaattisen erikoissairaanhoidon irtisanomiset kohdistuvat kuitenkin Rovaniemen alueelle.

Ikääntyneiden palveluiden osalta tilanne tarkentuu vielä myöhemmin päätöksenteon jälkeen.

Tukipalveluista enintään 103 irtisanomista

Lisäksi hyvinvointialueen tukipalveluista irtisanotaan enintään 103 henkilöä. Tämänhetkisten tietojen mukaan suurin osa irtisanomisista kohdistuu tuotannon tukeen.

Irtisanomisuhan alla on esimerkiksi laitoshuoltajia, kiinteistönhoitajia, lääkintälaitemekaanikkoja ja asentajia.

Myös hallinnon tukeen kohdistuu irtisanomisuhkaa, eli sieltä vähennetään talous-, henkilöstö-, laki- ja asianhallintapalveluiden henkilöstöä.

Irtisanomisten lisäksi tehtävänkuvia uudistetaan lähes 1 000 henkilön kohdalla.

Henkilöstöjohtaja Marjo Kuittisen mukaan tällä tarkoitetaan pitkälti työaika-asioihin tai työntekopaikkaan liittyviä muutoksia. Toimintaa voidaan tehostaa esimerkiksi siirtymällä kolmivuorotyöhön.

– Lisäksi saattaa olla tarvetta laajentaa työntekopaikkaa niin, että jatkossa työntekijällä ei ole enää vain joku yksittäinen työskentelypiste.

Kuittisen mukaan työntekijöiden työskentelypaikkakuntiin ei ole suunnitteilla merkittäviä muutoksia.

– Toki meidän täytyy irtisanomisen sijaan aina tarjota työntekijälle soveltuvaa tehtävää, ja silloinhan meidän täytyy tarjota niitä koko Lapin hyvinvointialueen alueelta. Työntekijä sitten itse päättää, pystyykö hän vastaanottamaan työtä.

Maanantaina Lapin hyvinvointialue ilmoitti aloittavansa myös uudet yt-neuvottelut. Ne koskevat palveluverkon ja toimitilojen muutoksia.

Tehyn Lapin ammattiosaston pääluottamusedustaja Sari Soini kritisoi maanantaina Laphan yt-neuvottelujen kulkua: hänen mielestään niiden aikana suunnitelmat vaikuttivat jo päätöksiltä. Video: Antti Ullakko / Yle.