Warner Music Liven ja Nelonen Median yhteistyö on puhuttanut musiikkialalla.


Ö Fest -festivaalilla on aiemmin esiintynyt muun muassa Emma & Matilda -duo. Juha Metso
Suomalainen Ö Fest -festivaali kertoo Instagram-tilillään boikotoivansa ohjelmatoimisto Warner Music Liven artisteja vuoden 2026 tapahtumassa.
Päätöksen taustalla on Warner Music Liven ja Nelonen Median lokakuun lopulla solmima yhteistyö. Jatkossa Warner Music Live hoitaa Nelonen Median festivaalien ohjelmasuunnittelun, artistien hankinnan ja sopimusneuvottelut.
Helsingin Sanomat kertoi aiemmin, että yhteistyö on herättänyt musiikkialalla huolta esimerkiksi vallan keskittymisestä.
Myös Ö Fest viittaa Instagram-julkaisussaan vallan keskittymiseen.
– Tällainen vallan keskittyminen yhä harvemmille toimijoille uhkaa yksipuolistaa musa-alaa. Pelkona on, että uusille nouseville artisteille on jatkossa tarjolla entistä vähemmän mahdollisuuksia ja kesäfestarien ohjelmat tasapäistyvät entisestään. Kehitystä pidetään musa-alalla laajasti ongelmana, mutta moni ei asemansa vuoksi voi tai uskalla avata suutaan, julkaisussa kirjoitetaan.
Vuosittain salaisessa paikassa järjestettävän Ö Festin julkaisussa kirjoitetaan, että festivaali on ollut alusta asti projekti, jonka keskiössä on puolustaa musiikkialan monimuotoisuutta ja ”olla pienten nousevien artistien puolella”.
– Siksi olemme päättäneet, että vuoden 2026 Ö Festissä ei esiinny yhtään Warner Music Liven artistia. Emme yksin pienenä tapahtumana voi muuttaa kehityksen suuntaa, mutta haluamme linjauksellamme nostaa tämän epäkohdan esiin ja edistää osaltamme kulttuurikentän monimuotoisuutta, julkaisussa kirjoitetaan.
Ö Festin järjestäjät toivovat avauksen herättävän keskustelua siitä, mihin suuntaan musa-alan halutaan kehittyvän.
Lopuksi julkaisussa todetaan, että festivaalin yhteistyö Warner Music Liven kanssa on sujunut ilman ongelmia.
– Arvostamme Warner Liven artisteja ja henkilökuntaa. Kritiikkimme ei kohdistu heihin, vaan alan rakenteelliseen muutokseen.
Warner Music Liven artisteista festivaaleilla on esiintynyt viime vuosina ainakin Emma & Matilda sekä Tupe, joka vieraili artisti Edictin keikalla.
Helsingin Sanomat kertoi aiemmin, että Maustetytöt-yhtyeen kaksi esiintymistä peruttiin ensi kesän Suomipop-festivaaleilta. Yhtyettä edustavan Lördag-levy-yhtiön taiteellinen johtaja Aki Roukala kertoi saaneensa tiedon, että keikat peruttiin säästösyistä.
Warner Music Finlandin toimitusjohtaja Ramona Forsström kommentoi Helsingin Sanomille, että mukaan yhteistyön alkamisen jälkeen Sanoman festareille on tehty joitakin muutoksia, mutta festivaaleille on lisätty enemmän Warnerin ulkopuolisia artisteja kuin niitä on peruttu.
Myös Nelonen Median liiketoimintajohtaja Kari Laakso vahvisti, että muutosten myötä Warner Music Liven artistien osuus ei ole kasvanut.