Timo Jutila toteutti elämäntapamuutoksen Pippa Laukan johdolla Olet mitä syöt -ohjelmassa.

Timo Jutila laittoi ruokailutottumuksensa uusiksi Olet mitä syöt -sarjassa. Pete Anikari

Kiekkolegenda Timo Jutila, 61, elämäntavat laitettiin remonttiin hiljattain MTV3:lla esitetyssä Olet mitä syöt -sarjan jaksossa.

Nyt kun kuvauksista on kulunut reilut puoli vuotta, on elämäntapamuutos yhä pitänyt.

– Vointi on hyvä ja pirteä. Tämä menee samalla lailla eteenpäin. Mikään ei ole muuttunut siitä, mitä viime keväänä alettiin tekemään, että on mennyt hyvin, Jutila kertoo puhelimitse.

Lääkäri Pippa Laukan ohjeista suurin vaikutus oli Jutilan mukaan ruokailurytmin muutoksella.

Aiemmin Jutilalla tuli syötyä vain noin kerran päivässä.

– Pari sataa päivää vuodessa, kun tulee tehtyä noita reissuhommia, niin mentiin vaan yhdellä aterialla, hän perusteli Iltalehdelle ohjelman lehdistötilaisuudessa.

– Tulee syötyä jo aamiaisiakin. Yritän syödä viisi kertaa päivässä pienempiä annoksia ja sitten noita hedelmiä ja vihanneksia. Paprikaa ja porkkanaa, niitä on nyt mennyt paljon, hän kertoo nyt.

– Menee lihaa ja makkaraakin, mutta ne suhteet on vaihtunut nyt sellaisiin kun niiden pitäisi ollakin, hän lisää.

Jutila ei ollut alkuun sulattaa ravintosuositusta, jonka mukaan olisi hyvä syödä 800 grammasta kasviksia ja vihanneksia päivässä.

– Sehän tuntui alkuun ihan mahdottomalta, mutta kun ei sitä pidä syödä kerralla. Ottaa banaanin aamulla, tekee paprika-porkkana-kurkku-tomaatti-sipuli-salaatin päivällä ja sitten ottaa vaikka ananasta tai toisen banaanin illalla, siinähän se alkaa olemaan, Jutila vinkkaa.

Timo Jutila pudotti Pippa Laukan johdolla kymmenisen kiloa painoa. MTV

Kahdeksan viikkoa kestäneen elämäntaparemontin myötä Jutilan paino putosi yhdeksän ja puoli kiloa. Tämänhetkistä painoaan Jutila ei paljasta, mutta kertoo, että suunta on oikea.

– Pudotus varmasti jatkuu. Nämähän ei ole mitään sadan metrin juoksuja, vaan nämä on maratoneja. Samalla kaavalla edetään.

Laukan syynissä olivat erityisesti Jutilan nauttimat sokerilliset juomat. Niistä hän on luopunut kokonaan.

– Siihen tuli stoppi. Se loppui viime keväänä ja suklaakin loppui, siitä tulee nyt kaksi vuotta. Karamellitkin ovat jääneet pois.

Kun Jutilalta tiedustelee, millä hän tänä päivänä sitten herkuttelee, on vastaus ilmiselvä.

– Rilli. Rillataan, sitähän nuoren miehen pitää tehdä. Ei tässä nyt kaikesta luovuta. Se on ihan selvä asia.

Timo Jutilalla oli aiemmin tapana litkiä sokerillisia limuja miltei päivittäin.

Jutila kertoo Iltalehdelle, että muutoin arjessa aletaan pikku hiljaa keskittyä joulun viettoon.

– Laitetaan tonttulakkia päähän ja aletaan olemaan hyvillä mielin. Sitten kun kohti kevättä mennään ja nuo golfkentät aukeaa, niin ensi kaudella lyödään sitä palloa rajusti ilmaan.

Liikuntaa tulee harjoitettua myös talvisin Jutilan hehkuttaman Hyrox-treenimuodon myötä ja jackrusselinterrieri Andy McCoyn kanssa lenkkeillen. Elämäntaparemontista huolimatta jouluna herkutellaan perinteisillä antimilla.

– Joulu on joulu ja kyllä joulu mennään joulun antimilla.

Olet mitä syöt torstaisin MTV3:lla kello 20.00 ja Katsomossa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.