Kyseessä oli 200-neliöinen omakotitalo.
Lapin pelastuslaitos sai hälytyksen tiistaina klo 16.17 isosta tulipalosta Rovaniemen Misintiellä.
– Kyseessä oli 200-neliöinen omakotitalo, joka tuhoutui täysin. Kaksi henkilöä oli sisällä, mutta he huomasivat palon syttyneen ja pääsivät ulos, kertoo päivystävä palomestari Jukka Huttunen.
Huttusen mukaan kyseessä olivat talon omistajat. Heidät ohjattiin ensihoidon tarkastettavaksi.
– He eivät saaneet vammoja. Palo levisi todella äkkiä talon rakenteisiin, Huttunen sanoo.
Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi suojata viereisiä rakennuksia, jotta roihu ei pääsisi leviämään.
– Tällainen vanhempi puutalo palaa kovalla voimalla. Olemme antaneet sen palaa hallitusti kasaan, sillä vesi ei riitä sammuttamaan sitä suoraan. Olemme suojanneet muut rakennukset, ja sammuttelemme loput tulipalosta, Huttunen toteaa.
Lähellä Misin asemaa sijainneen tuhoutuneen talon vieressä on yksi asuinrakennus ja muita rakennuksia. Paikalla oli seitsemän pelastustoimen yksikköä.
Palon syttymissyytä tutkitaan.
– Syttymissyytä ei pystytä vielä arvioimaan, Huttunen sanoo.