Karibianmeren iskujen laillisuudesta ollaan aloittamassa tutkinta.
1.12. 22:40
Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth on saattanut syyllistyä sotarikokseen tai murhiin, kertoo muun muassa BBC.
Epäilyt liittyvät The Washington Postin paljastamiin yksityiskohtiin iskusta alukseen Karibianmerellä.
Yhdysvallat on Karibianmerellä iskenyt useisiin aluksiin, joiden se väittää salakuljettavan huumeita. Yhdysvallat ei ole tarjonnut uskottavia todisteita väitteidensä tueksi. Iskuissa on kuollut yli 80 ihmistä.
Epäilyt sotarikoksesta liittyvät 2. syyskuuta tehtyyn iskuun, jossa ensimmäisen iskun jäljiltä havaittiin kaksi merihädässä ollutta selviytynyttä. WP:n tietojen mukaan Hegseth oli antanut käskyn: tappakaa kaikki. Tämän jälkeen suoritettiin toinen isku, joka tappoi kaksi ihmistä.
Yhdysvaltojen iskuja Karibianmeren aluksiin on pidetty kansainvälisen oikeuden vastaisina. Merihädässä olevien tai muuten puolustuskyvyttömien ihmisten surmaaminen taas on Geneven sopimuksen mukaan sotarikos.
Hegseth on kiistänyt WP:n tiedot. Presidentti Donald Trump ilmoitti sunnuntaina uskovansa puolustusministeriä. Trump lisäsi, että hän itse ei olisi määrännyt toista iskua.
Myös iskut toteuttanutta amiraalia ja merijalkaväen sotilaita voidaan syyttää rikoksista.
Kongressin molemmat kamarit ovat käynnistämässä tutkinnat, joissa selvitetään Yhdysvaltain asevoimien iskujen laillisuutta.
Useat sekä demokraattien että republikaanien kongressiedustajat ja senaattorit ovat antaneet medialausuntoja, joissa he tukevat tutkintaa.
Kongressin jäsenet molemmista pääpuolueista ovat kommentoineet, että kyseinen isku saattaa täyttää sotarikoksen tunnusmerkit, The New York Times -lehti kertoo.