Tasavallan presidentti myöntää turhautuneensa marraskuussa.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb sanoo, että suomalaisten pitää varautua siihen, että Ukrainaan ei saada oikeudenmukaista rauhaa. Hän kertoo asiasta MTV:n Asian ytimessä -ohjelman erikoishaastattelussa.
– Realiteettia on se, että rauha voi olla joko hyvä, huono tai jonkinnäköinen kompromissi. Realiteettia on myös se, että meidän suomalaisten on valmistauduttava hetkeen, kun rauha syntyy, ja kaikki ne oikeudenmukaisen rauhan ehdot, josta olemme paljon neljän vuoden aikana puhuneet, eivät tule todennäköisesti täyttymään.
Marraskuussa julkisuuteen vuodettiin 28 kohdan rauhansuunnitelma, jonka mukaan Ukraina muun muassa menettäisi alueitaan Venäjälle ja maan asevoimien kokoa rajoitettaisiin merkittävästi.
Rauhansuunnitelman katsottiin suosivan Venäjää.
Suunnitelma yllätti eurooppalaiset johtajat. Stubb myöntää MTV:lle olleensa turhautunut nähdessään suunnitelman.
Keskustelut sodan päättämisestä Ukrainassa jatkuivat tiistaina, kun Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin erityislähettiläs Steve Witkoff tapasi Moskovassa Venäjän presidentti Vladimir Putinin.
Tapaamisessa ei saavutettu sopua, mutta sitä kuvailtiin ”hedelmälliseksi”.
Viikonloppuna ukrainalainen valtuuskunta vieraili Floridassa. CNN:n mukaan neuvotteluissa päästiin ”askel eteenpäin”.