Mestis-seura Jokerit osallistui tänä talvena erikoiseen tarjouskauppaan, jossa myytiin JVG:n uuden biisin superharvinainen vinyylisingle. Levyä oli myynnissä vain yksi kappale.

Gramexin järjestämässä Musiikin arvo -kampanjassa tehtiin yhteensä 35 tarjousta 46 245,11 euron edestä. Jokerien tarjous nousi 15 500 euroon, tiedotteessa kerrotaan. Tarjouksen jätti myös muun muassa Kuntokeskus Liikku.
Kappaleen ensisoitto tapahtuu Jokereiden kotiottelussa Veikkaus-areenalla lauantaina 20. joulukuuta. Vastassa on Joensuun Kiekko-Pojat
– Halusimme olla mukana tekemässä jotakin aidosti uutta. Biisin ostaminen ja ensisoitto osana ottelutapahtumaa on osoitus siitä, mille toimintamme perustuu: halulle herättää vahvoja tunteita ja elämyksiä, luottaa yhteisön voimaan sekä toimia edelläkävijöinä. Lisäksi tässä kampanjassa on tärkeä tuen kohde: lasten ja nuorten harrastaminen, jota haluamme edistää, seuran puheenjohtaja Mikko Saarni kertoo tiedotteessa.
Kappaleen myyntisumma lahjoitetaan lyhentämättömänä Rock Camp ry:lle, joka tarjoaa nuorille kiusaamisvapaata, matalan kynnyksen bänditoimintaa ympäri Suomen.
Mistä Musiikin arvo -kampanjassa on kyse?
JVG on tehnyt Gramexin kampanjaa varten uuden, uniikin biisin, jonka pääsee kuulemaan vain levyn ostamalla. Artisti valitsee, kuka tai ketkä pääsevät levyn omistajiksi.
Levyn myyntihinta lahjoitetaan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen, joka tukee nuorten matalan kynnyksen musiikkiharrastusta. Haluamme, että meillä on musiikin ammattilaisia ja kotisohvilla harrastajia myös tulevaisuudessa.
