Yllätysjulkaisu|Unitas Sigma -levyllä on yhteensä kymmenen kappaletta Jare Tiihosen uran eri ajoilta. Tiihonen kertoo HS:lle olevansa otettu siitä, että suomalaisräppärit ovat halunneet versioida hänen kappaleitaan.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Perjantaina julkaistaan Unitas Sigma -levy, jolla 15 suomalaisartistia versioi räppäri Cheekin kappaleita.
Mukana ovat muun muassa Ibe, VJ, Sara Bee, Jami Faltin, Etta, JVG, Pete Parkkonen ja Jenni Vartiainen.
Levy kunnioittaa Cheekin uraa, joka päättyi vuonna 2018, ja julkaistaan kymmenen vuotta Alpha Omega -levyn jälkeen.
Cheek kertoo Helsingin Sanomille olevansa otettu siitä, että artistit haluavat versioida hänen kappaleitaan.
Perjantaina julkaistaan pitkään valmisteltu yllätysprojekti, jonka ensimmäiset vihjaukset ilmestyivät sosiaaliseen mediaan maanantaina 1. joulukuuta.
Unitas Sigma -nimisellä albumilla yhteensä 15 suomalaisartistia versioi uusiksi vuonna 2018 uransa päättäneen räppärin Cheekin, oikealta nimeltään Jare Tiihonen, kappaleita.
Mukana ovat Ibe (kappaleella Mitä tänne jää), VJ ja Sara Bee (Avaimet mun kiesiin), Jami Faltin (Leveellä), Etta (Syypää sun hymyyn), JVG ja Pete Parkkonen (Sillat), M//O (Housut roikkuu), Ares (Niille joil on paha olla), Melo (Sä huudat), Lukas Leon (Jehu) sekä Bizi ja Jenni Vartiainen (Anna mä meen).
Aiheesta alkoi tihkua tietoa maanantaiaamupäivänä, kun yksi kerrallaan artistit julkaisivat sosiaalisen median tileillään videoita, jotka vihjasivat yhteisestä projektista.
Sosiaalisen median kanavissa, kuten Tiktokissa ja Jodelissa, projektin luonnetta alettiin spekuloida pian, ja monet yhdistivät sen Cheekiin muun muassa julkaisuissa käytetyn kreikkalaisen kirjaimiston sigma-kirjaimen ansiosta.
Cheek itse hyödynsi kreikkalaisen aakkoston ensimmäistä ja viimeistä kirjainta uransa viimeisellä levyllä Alpha Omega.
Tänä syksynä tuli täyteen kymmenen vuotta Alpha Omega -levyn julkaisusta, mikä on ollut levyn julkaisusta vastaavan Sony Musicin mukaan yksi keskeinen syy Unitas Sigma -projektin toteuttamiseen juuri nyt.

Jare Tiihonen kertoo HS:lle olevansa otettu projektista. Kuva: Tuomas Selänne
Tiihonen kommentoi uraansa kunnioittavan Unitas Sigma -levyn julkaisua HS:lle tekstiviestitse. Hän sanoo arvostavansa elettä suuresti ja pitäneensä kaikista uusista versioista.
Tiihonen kertoo, että hänelle on tullut kuluneen vuoden aikana useita kyselyitä, joissa on pyydetty lupaa samplata hänen vanhoja kappaleitaan. Sen vuoksi idea kokonaisesta hänen biiseistään tehtyihin uusiin versioihin keskittyvästä albumista tuntui Tiihosen mielestä hyvältä.
”En ole koskaan ollut takertunut ajatukseen, että tekemäni laulut olisivat jotenkin ainoita oikeita versioita niistä. Ne ovat sellaisia, mitä mun kynästäni on kyseisten biisien julkaisuvuonna tullut. Olen otettu, jos joku haluaa versioida ne eri muotoon ja omannäköisikseen”, Tiihonen kirjoittaa.
Tiihonen myöntää, että hänelle itselleenkin heräsi uusia ajatuksia useammastakin kappaleestaan kuultuaan niistä tehdyt uudet versiot.
”Esimerkiksi kun kuulin todella toimivan VJ:n ja Sara Been Avaimet mun kiesiin -version, mietin, että ehkä se orkkiskaan [alkuperäinen versio] ei lopulta ole pöllömpi biisi.”
Avaimet mun kiesiin -kappaleen uuden version toinen esittäjistä Sara Bee, oikealta nimeltään Sara Beldjerd, kertoo HS:lle, että levyllä mukana olo on hänen uransa isoin asia tähän mennessä.
26-vuotias Beldjerd julkaisi ensimmäisen oman kappaleensa vuonna 2022. Hänen kappaleistaan esimerkiksi Luuleks on kerännyt merkittäviä kuuntelumääriä Spotifyssa. Cheekin artistiuran viimeisten vuosien aikana Beldjerd oli teini-ikäinen.
”Cheek on legendaarinen artisti, kaikkihan häntä ovat aikoinaan kuunnelleet. Muistan erityisen hyvin Cheekin musiikkivideot, joissa on vahvasti jenkkimeininkiä.”
Beldjerd kertoo, että he lähtivät yhdessä räppäri VJ:n, oikealta nimeltään Kieran Richardson, kanssa tekemään tietoisesti päivitettyä versiota Avaimet mun kiesiin -kappaleesta. Se ilmestyi vuonna 2004, yli 20 vuotta sitten.
”Alkuperäisessä biisissä nainen on ollut saalis, mutta tässä meidän versiossamme lähdimme siitä, että mä olenkin se boss”, Beldjerd kertoo.
Beldjerd on otettu siitä, että saa olla naisräppärinä mukana Unitas Sigma -levyllä.
”Cheekin aloittaessa räppibiireissä oli naisia vielä paljon vähemmän biisintekijöinä, he olivat useammin laulajina mukana kappaleilla. On hienoa olla naisräppärinä mukana tällaisella puhtaalla räppilevyllä”, hän sanoo.