Derek Holmes oli kuollessaan 86-vuotias.


Kuvituskuva. Matti Raivio / AOP
Suomen jääkiekkomaajoukkueen entinen päävalmentaja Derek Holmes on kuollut, käy ilmi ottawalaisen hautaustoimiston verkkosivuilla julkaistusta muistokirjoituksesta.
Hän oli kuollessaan 86-vuotias.
Holmes valmensi Leijonia kaudella 1960–61. Suomi sijoittui Holmesin alaisuudessa MM-kisoissa seitsemänneksi.
Leijonien lisäksi hän toimi myös Kanadan ja Sveitsin maajoukkueiden päävalmentajana.
Holmes on voittanut MM-pronssia johtotehtävissä.
Hänet valittiin Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n kunniagalleriaan vuonna 1999.
