Syöpälääkkeen suuren etappimaksun lisäksi Orion kertoo pörssitiedotteessaan nostavansa kuluvan vuoden liikevaihto- ja tulosnäkymiään.


Kuvituskuva. Orionin toimitusjohtaja Liisa Hurme. KIMMO HAAPALA
Lääkeyhtiö Orion saa saksalaiselta lääkejätti Bayerilta 180 miljoonan euron etappimaksun Nubeqa-syöpälääkkeestä. Summa kirjataan kirjataan vuoden 2025 viimeiselle vuosineljännekselle, Orion kertoo pörssitiedotteessaan.
Orion antoi samassa yhteydessä positiivisen tulosvaroituksen.
Orionin arvioi nyt vuoden 2025 liikevaihtonsa olevan 1 820–1 900 miljoonan euron ja liikevoiton 590–670 miljoonan euron haarukassa.
Aiempi 28.10.2025 annettu liikevaihdoksi oli 1 640–1 720 miljoonaa euroa ja liikevoitoksi 410–490 miljoonaa euroa.
Kello 10.10 aikaan Orionin B-osakkeen kurssi oli 1,1 %:n nousussa, ja osakkeesta maksettiin 61,95 euroa.
Nubeqa on Orionin ja Bayerin yhdessä kehittämä syöpälääke, joka on tarkoitettu etäpesäkkeettömän, hormonaalisille hoidoille vastustuskykyisen eturauhassyövän hoitoon potilailla, joilla on suuri riski syövän leviämiseen.
Lääkkeen kaupallistamisesta maailmanlaajuisessa mittakaavassa vastaa saksalainen Bayer. Orion saa tuotot Nubeqan myynnistä Orion rojalteina ja etappimaksuina.