Hallituspuolueet pitivät neuvottelutauon aiemmin aamupäivällä keskeneräisten asioiden takia.
Eduskunnan sote-valiokunnassa on edelleen valtava määrä asioita käsiteltävänä, eikä ole varmaa, miten ehditään ennen joulua.
STT kertoi aiemmin keskiviikkona, että valiokunnassa tapahtui ulosmarssi. Tilanne hämmensi, kunnes valiokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok) kertoi, että kyseessä oli neuvottelutauko, kun hallituskumppanit halusivat keskenään pohtia ratkaisuja kesken oleviin asioihin.
Valiokunnasta sanotaan IS:lle, että kyseessä ei ollut ulosmarssi, vaan neuvottelutauko.
Eräs valiokunnan jäsen sanoo, että paljon asioita on vielä auki.
Kokousta on sittemmin IS:n tietojen mukaan päästy jatkamaan.
Valiokunnan asialistalla ovat tänään apteekkitalouden uudistus, vanhuspalvelulaki ja toimeentulotuen uudistus.