Quentin Tarantino valitsi 2000-luvun parhaaksi elokuvaksi Ridley Scottin sotaelokuvan.
Quentin Tarantino on listannut kymmenen 2000-luvun parasta elokuvaa The Bret Easton Ellis Podcastin haastattelussa. Ykköseksi hän nostaa – ehkä hieman yllättäen – Ridley Scottin vuonna 2001 ohjaaman sotaelokuvan Isku Mogadishuun (Black Hawk Down).
Tarantino pitää sitä Apocalypse Now:n tasoisena sotaelokuvana, intensiivisenä mestariteoksena.
”Tämä on ainoa elokuva, joka todella tavoittelee täysin samanlaista tarkoitusta kuin Apocalypse Now, sitä visuaalista vaikutusta ja tunnelmaa, ja mielestäni se saavuttaa sen. Se pitää intensiteettiä yllä 2 tuntia 45 minuuttia tai mitä se sitten onkaan. Katsoin sen uudelleen äskettäin, sydämeni jyskytti koko elokuvan ajan. Se piti minut otteessaan eikä päästänyt irti, enkä ollut nähnyt sitä vähään aikaan. Ohjauksen taito on aivan uskomaton”, Tarantino kommentoi.
Black Hawk Downin jälkeen kakkoseksi Tarantino listaa Pixar-animaation Toy Story 3, jonka aikana hän kertoo itkeneensä lohduttomasti.
Näiden lisäksi Tarantino nostaa listalle myös muun muassa Sofia Coppolaa, Christopher Nolania, Paul Thomas Andersonia, George Milleriä, David Fincheriä, Edgar Wrightia sekä Ridley Scottin edesmenneen veljen Tony Scottin.
Tarantinon 2000-luvun Top 10 näyttää tältä:
- Black Hawk Down
- Toy Story 3
- Lost in Translation
- Dunkirk
- There Will Be Blood
- Zodiac
- Unstoppable
- Mad Max: Fury Road
- Shaun of the Dead
- Midnight in Paris