Mm. upeista The Green Knight -ja A Ghost Story -elokuvista tutun ohjaaja David Loweryn uutuus nähdään keväällä.
A24 on julkaissut ensimmäisen trailerin, kuvan ja julisteita odotetusta Mother Mary -trilleristä, jonka pääosassa nähdään Anne Hathaway. Elokuva tulee teattereihin keväällä, mutta tarkka ensi-ilta ei ole vielä tiedossa.
Mother Mary kertoo pop-tähdestä, joka jättää jättimäisen maailmankiertueensa kesken vanhan ystävänsä takia, joka auttoi häntä aikoinaan kehittämään pop-tähden persoonansa. Perinteiseltä draamalta aluksi tuntuva elokuva vinksahtaa trailerin mittaan päälaelleen…
Mother Maryn on ohjannut ja käsikirjoittanut David Lowery, joka todellakin vaikuttaa jatkavan mainospätkän perusteella yksi sulle, yksi mulle -linjaansa.
Lowery on tunnettu muun muassa suuren yleisön elokuvistaan kuten Disneyn vuoden 2016 Pete’s Dragon ja vuoden 2023 Peter Pan & Wendy. Niiden vastapainoksi hän ohjaa myös reippaasti haastavampia art houseen kallellaan olevia elokuvia, joihin kuuluvat esimerkiksi vuoden 2017 A Ghost Story ja vuoden 2021 mestarillinen The Green Knight, joka sai Muropaketin arvostelussa täydet viisi tähteä:
Arvostelu | The Green Knight on viiden tähden täysosuma, valloittavan omaperäinen fantasiaelokuva
Lowery ohjasi myös viime vuonna nähdyn Star Wars -sarja Skeleton Crew’n jaksoja.
Hathawayn lisäksi Mother Maryn pääosissa nähdään Michaela Coel, Hunter Schafer, Jessica Brown Findlay, Sian Clifford ja FKA Twigs.


