Oscar-palkittu näyttelijä Emma Thompson ilahtui näystä helsinkiläisellä kadulla. Myös tytär Gaia Wise kehuu vuolaasti Suomea.
Emma Thompson tunnetaan muun muassa elokuvista Järki ja tunteet (1995) ja Rakkautta vain (2003). Uuden Sydäntalvi-elokuvan ulkokohtaukset kuvattiin Suomessa.Video: Jussi Nukari
Kun Britannian konkarinäyttelijä Emma Thompson, 66, saapui Suomeen kuvaamaan Sydäntalvi-elokuvan ulkokohtauksia, hän tunsi olevansa kuin kotonaan. Thompson kertoo elokuvan kutsuvierasensi-illan jälkeen, että eniten häntä yllätti oma vahva tunnereaktio Suomeen ja suomalaisiin.
– Tunnen oloni täällä hyvin onnelliseksi, kotoisaksi. Suomalaisilla on rehellinen ote elämään, hän kuvailee.
Näyttelijättären Suomi-ylistystä on kuultiin jo puolitoista vuotta sitten, kun hän kirjoitti kirjeen Suomelle, mutta kehuja riittää vieläkin.

Gaia Wise (oik.) seuraa äitinsä jalanjälkiä näyttelijänä. Eniten hän Thompsonissa ihailee tämän kykyä tuoda rakkautta ja huolenpitoa ”kaikkeen mitä tekee”. Kuva: Jussi Nukari
– Aivan kuin joku osa minusta olisi aina ollut täällä, pohtii Marimekon mustaan housupukuun sonnustautunut Thompson.
Niin ikään elokuvassa näyttelevä Thompsonin tytär Gaia Wise, 25, on pistänyt päälleen unikkokuvioidun neuletakin ja minihameen.
Suomalainen yhteiskunta pelaa, kuvailee Thompson. Hänen mukaansa prioriteetit ovat kohdillaan ja yhteiskunta on ihmistä varten: vankilat pyrkivät sopeuttamaan vangit elämään ja koulutus on tärkeä arvo.
Yksi esimerkki arkipäiväisestä lempeydestä tuli jopa kadulla vastaan. Thompson ja Wise saapuivat sumuiseen jouluvalojen täyteiseen Helsinkiin keskiviikkona 26. marraskuuta. Äiti ja tytär kävelivät kaupungilla, kunnes tuomiokirkon kohdalla katse osui yllättäen kuoroon. Thompson kertoo ilahtuneensa, että kuoro oli järjestetty jonkin kaupan asiakkaita varten.
– Tuo on niin suomalaista! On mahtavaa, ettei ihmisiä vain rahasteta, vaan heille annetaan jotain taiteellista ja hengellistä.

Yksi Thompsonin taktiikka selvitä Suomen kylmyydessä oli vain pysytellä ulkona, sillä jos meni sisälle, tuli heti uudestaan kylmä. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Vaikka Suomi tuntui kotoisalta, täytyi Thompsonin totutella kylmään ilmastoon elokuvan kuvauksia varten. Sydäntalven tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltain Minnesotan osavaltioon kuvitteelliselle Hilda-järvelle, mutta elokuvaa kuvattiin Suomen kansallismaisemissa Kolilla. Suomalaiset katsojat voivatkin ihailla tuttuja maisemia valkokankaalta.
Elokuvan päähenkilö on vähäeleinen, mutta lämminsydäminen, Barb, joka ajautuu erehdyksessä osaksi teinitytön brutaalia kidnappausta keskellä hyistä erämaata. Ulkokohtauksia kuvattiin kahdeksan viikon ajan, mutta Thompson oli maassa yhteensä kolme kuukautta.
– Minulla oli suuri etuoikeus saapua paikalle ennen muuta tuotantoa. Ensimmäisenä päivänä laitoin rooliasuni päälle, kiipesin Kolille ja katsoin, kun aurinko laski järven taakse. En voinut uskoa, että sain olla täällä, oli niin kaunista.

Gaia Wise kuvailee suomalaisia eksentrisiksi. ”Kiitos, kun saimme kuvata teidän kauniissa maassamme”, hän sanoo. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
Kylmään totuttelu vaati kuitenkin varsinaista sisua. Toimintaelokuvalle ominaisesti Thompsonin hahmo juoksee ja mönkii paljon lumisessa maassa ja jäällä. Kuvatessa täytyi siis olla tarkkana hikoilun ja kerrospukeutumisen kanssa, ettei tulisi uudestaan liian kylmä.
– Täytyi vain pysyä liikkeessä tai purra hammasta.
Thompson saapui Suomeen ensimmäisenä tuotannosta, mutta pian perästä saapui tytär Gaia sekä puoliso Greg Wise. Äidin ja tyttären sijaan Thompson ja Wise luonnehtivat samaa roolia, tosin eri ikäisinä.
– Oli mahtavaa tehdä töitä tyttäreni kanssa, olemme todella läheisiä, muistelee Thompson ja sanoo, että vietti kuvausten aikana kaiken mahdollisen ajan Wisen kanssa.

Sydäntalven keskiössä on tarina kidnapatun tytön pelastamisesta, mutta olennaisessa osassa ovat myös takaumat menneisyydestä ja elämän mittaisesta rakkaudesta. Kuva: Rio Gandara / HS
Kylmyys ja paikoin jopa ällöttävä fyysisyys tunkeutuu katsojan iholle. Elokuva saa sykkeen kohoamaan, ja jokainen talvella ulkona ilman hanskoja ollut miltei tuntee nipistelyn sormenpäissään. Barbin hahmo ei ole mikään tyypillinen toimintasankari, vaan tavallinen nainen, jolla päättäväisyyttä riittää.
Korkeat lumivaippaiset kuuset narisevat uhkaavasti, ja laakea jää paukkuu. Kirjaimellisesti kylmiä väreitä nostattaa erityisesti kohtaus, jossa Thompson kursii oman ampumahaavansa kasaan. Wise kertoo, että suomalaisesta tuotannosta oli erityisesti apua järven jäällä kuvatuissa kohtauksissa.
– Jos pelkäsi jäätä tai kuuli sen liikkuvan, saattoi vain kääntyä lähimmän suomalaisen puoleen ja hän sanoi, että kaikki on hyvin, jatka vaan.
Suomalaisen sisun kuulee myös repliikeissä. Elokuvan ytimessä on sinnikkyys ja neuvokkuus. Nuorempaa Barbia näyttelevä Wise kuvaileekin, että hahmo on tavallisuuden rinnalla tarpeen tullen kovanaama.
– Me emme luovuta. We don’t quit, toteaa Barb monta kertaa elokuvan aikana.
Sydäntalvi, elokuvateattereissa perjantaina 12.12.