ATTE KAJOVA
Saara Aallon Salon-keikalla kaksi kuuntelijaa sai sydänkohtauksen.
Laulaja , 38, kiertää parhaillaan Suomea joululaulukeikkojensa tiimoilta.
Saaran Salon-keikalla tiistaina (2.12.) tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta ja pelottavaakin.
Saara kertoi hurjasta välikohtauksesta Instagram-tarinoissaan. Hän on purkanut tuntemuksiaan autossa keikan jälkeen kuvaamallaan videolla.
– Äskeisessä konsertissa kaksi ihmistä sai sydänkohtauksen ja joutuivat ambulanssilla sairaalaan. Toivottavasti he ovat kunnossa.
a
Salon Uskelan kirkossa järjestetyn joulukonsertin aikana siis kaksi ihmistä joutui poistumaan kesken kaiken sydänkohtauksen takia.
– Tässä pohdin, että olen esiintynyt 20 vuotta. En muista yhtään kertaa aikaisemmin, että yksikään ihminen olisi saanut sairaskohtausta konsertissani, ja nyt oli kaksi sydänkohtausta, Saara kertoo videolla.
Ensimmäinen tapaus tapahtui kauempana, ja Saara kertoo nähneensä kävijän päässeen omin jaloin pois. Toinen sydänkohtaus tapahtui lähempänä. Hän ei ilmeisesti keskeyttänyt konserttia kummankaan sairaskohtauksen takia.
– Oli aika jännä jotenkin. Lauloin juuri Ave Mariaa, kun tuli siinä aika lähellä edessä vakavampi. Siinä juoksi ensiapumiehet ja kunnon säätö menossa samalla, kun laulan. Se oli jotenkin tosi kohtalokas (tilanne), Saara kuvailee.
Kaiken kaikkiaan keikka sujui laulajan mukaan muuten oikein hyvin.
– Muuten oli hieno tunnelma kyllä Salossa. Kirkko oli aivan täynnä, hän iloitsee.
a
Joulukeikkojen lisäksi Saaran ääntä voi kuulla tällä hetkellä elokuvateattereissa pyörivän Wicked: For Good -elokuvan suomeksi dubatussa versiossa.
Saara on ääninäytellyt suomeksi elokuvassa roolihahmon Glindan.