Sosiaalinen media|Australiassa tulee voimaan laki, joka on maailman ensimmäinen yritys poistaa alle 16-vuotiaat sosiaalisesta mediasta.
Australiassa alle 16-vuotiaat eivät pääse sosiaaliseen mediaan ensi viikon keskiviikosta lähtien. Silloin tulee voimaan laki, joka kieltää somen käytön kaikilta alle 16-vuotiailta.
Osalta Metan palveluiden tili voi kadota jo torstaina 4. joulukuuta
Instagramin ja Facebookin taustayhtiö Meta alkoi jo marraskuussa lähettää alle 16-vuotiaille käyttäjilleen viestejä, joissa ilmoitettiin että heidän käyttäjätilejään aletaan poistaa käytöstä kokonaan tämän viikon torstaina, kertoo The Guardian.
Laki koskee myös Snapchatia, TikTokia, X:ää, Youtubea, Redditiä, Kickiä ja Twitchiä.
Sen ulkopuolelle on BBC:n mukaan rajattu Youtube Kids, Google Classroom ja WhatsApp.

Zoe Jones (vas.) auttoi tytärtään Ava Jonesia, 12, perustamaan oman sometilin. Ava Jones on tienannut sisällöillään, mutta pian se loppuu. Kuva: William West / AFP
SuuriN kysymys on, miten sosiaalisen median alustat pystyvät tunnistamaan esimerkiksi 15-vuotiaan, joka haluaisi edelleen mennä Instagramiin.
The Guardianin Australian-toimitus perusti kokeilumielessä useita sosiaalisen median tilejä.
Yksi niistä oli tekaistu 15-vuotiaan Instagram-tili. Sille tuli heti Instagramilta viesti: ”Et voi käyttää Instagramia kunnes täytät 16 vuotta. Ilmoitamme, kun voit palata käyttämään sitä”.
Kun Instagramille ilmoittaa olevansa yli 16-vuotias, se vaatii käyttäjää ottamaan itsestään videokuvan. The Guardianin testissä tämän selfien arviointi voi kestää parista minuutista jopa 48 tuntiin.
Toisaalta, kun 13-vuotias asensi testissä Instagramin älypuhelimeen ensimmäisen kerran, mitään varmennuskysymyksiä ei tullut. Kun hän yritti muuttaa ikäänsä yli 16-vuotiaaksi, silloin sovellus vaati jälleen lyhyttä videota käyttäjän iän selvittämiseksi.
Meta on ilmoittanut, että se tuhoaa videoselfiet kasvojentunnistuksen jälkeen. Kuitenkin tieto siitä, kuinka käyttäjien tunnistetietoja käsitellään eri sosiaalisen median alustoilla on yhä sekavaa. Tämä on aiheuttanut paljon kritiikkiä, uutistoimisto AP kertoo.
Lisäksi sitä on kritisoitu paljon siitä, että se rajoittaa nuorten mahdollisuutta poliittisten mielipiteiden ilmaisemiseen.
Sosiaalisen median yhtiöt ovat nostaneet ongelmaksi, että nuoret saattavat katsella jatkossa sisältöjä muilta kuin omilta tileiltään, jolloin vanhemmat eivät pysty seuraamaan ja rajoittamaan sitä.
Australian lakiin ei ole kirjattu rangaistuksia alle 16-vuotiaille tai heidän vanhemmilleen, jos he yrittäisivät käyttää kiellettyjä sovelluksia. Sen sijaan sosiaalisen median yhtiöt voivat saada jopa 27 miljoonan euron kokoisia sakkoja, jos ne rikkovat lakia toistuvasti.
Australian viestintäministeri Anika Wells on sanonut, että hallitus myöntää, ettei laki ole täydellinen. ”Mutta on tärkeää yrittää tätä”, hän sanoi.
Hän on aiemmin sanonut, että Australia ei anna periksi suurille sosiaalisen median yhtiöille tai lainsäädännön ongelmille.
Myös Tanska valmistelee sosiaalisen median kieltoa alle 15-vuotiaille. Tanskassa vanhemmat voisivat kuitenkin antaa poikkeusluvan 13-vuotiaille käyttää somea. Samanlaisia suunnitelmia on myös Norjassa.
Myös Ranskassa ja Espanjassa hallitukset kaavailevat lakeja, jotka rajoittaisivat nuorten sosiaalisen median käyttöä.