Kunnanhallitus käynnistää erottamisprosessin, koska kunnanjohtaja Esko Rautiainen ei itse jättänyt irtisanoutumisilmoitusta.

Kunnanjohtajan kuva ja lisäksi hänen viestejään sosiaalisen median palvelussa.

Avaa kuvien katselu

Kuva: Tanja Perkkiö / Yle, kuvanmuokkaus: Sami Takkinen / Yle

Kunnanjohtaja Esko Rautiaiselle oli annettu aikaa kunnanhallituksen illan kokoukseen asti irtisanoutua tai hallitus alkaa valmistella erottamista.

Kunnanjohtajan kanssa ei saavutettu yhteistä neuvottelutulosta, joten kunnanhallitus päätti aloittaa erottamisprosessin.

Rääkkylän kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle tilapäisen valiokunnan asettamista kunnanjohtaja Esko Rautiaisen luottamuksen arvioimiseksi ja mahdolliseksi irtisanomiseksi.

Kunnanvaltuusto käsittelee asiaa maanantaina 8. joulukuuta.

Valiokunta tulee kuulemaan Rautiaista yhden kerran.

Sen jälkeen kunnanjohtaja voidaan erottaa, jos kaksi kolmasosaa valtuutetuista sitä kannattaa. Rääkkylän kunnanvaltuustossa on 17 jäsentä, joten 12 ääntä tuo Rautiaiselle potkut.

Rautiaisen somekirjoittelu nousi esille marraskuussa, kun selvisi, että hän on kirjoittanut sosiaalisen median Threads-alustalle kommentteja, joita on luonnehdittu seksuaalissävytteisiksi ja härskeiksi.

Tapausta on pidetty vakavana, sillä Rautiainen sai Rääkkylässä somekäytöksestään varoituksen jo vuonna 2024. Rääkkylä on vajaan 2 000 asukkaan kunta Pohjois-Karjalassa.

Rautiaisella on johtajasopimus Rääkkylän kanssa. Sopimuksen mukaan erokorvausta ei makseta, jos kunnanjohtaja irtisanoutuu vapaaehtoisesti tai jos hänet irtisanotaan luottamuspulan takia.

Esko Rautiainen valittiin Rääkkylän kunnanjohtajaksi huhtikuussa 2022.