Booker T. and the M.G.’s -yhtyeen perustajajäsen oli mukana kirjoittamassa 1960-luvun klassikkokappaleita Green Onions, (Sittin’ on) the Dock of the Bay ja In the Midnight Hour.

Kitaristi Steve Cropper hymyilee kameralle.

Avaa kuvien katselu

Musiikkilehti Rolling Stonen vuoden 2023 listauksessa kaikkien aikojen parhaista kitaristeista Cropper oli 45. sijalla. Kuva: Stephen Lovekin / AOP

Booker T. and the M.G.’s -yhtyeen kitaristi Steve Cropper on kuollut 84-vuotiaana. Yhdysvaltalaismuusikon omaiset kertoivat Cropperin kuolleen keskiviikkona Nashvillessä Tennesseen osavaltiossa.

Cropperin sielukasta soitantaa kuultiin monien Stax Recordsin hittien taustalla. Hän oli mukana kirjoittamassa monia 1960-luvun klassikkokappaleita, kuten Booker T. and the M.G.’sin Green Onionsia, Otis Reddingin (Sittin’ on) the Dock of the Baytä ja Wilson Pickettin In the Midnight Houria.

Cropper soitti myös monien konkarimuusikoiden kanssa Dan Aykroydin ja John Belushin 1970-luvun lopulla perustamassa Blues Brothers -yhtyeessä ja esiintyi molemmissa yhtyeen nimeä kantaneissa elokuvissa.

Musiikkilehti Rolling Stonen vuoden 2023 listauksessa kaikkien aikojen parhaista kitaristeista Cropper oli 45. sijalla. Rock and Roll Hall of Fame -kunniagalleriaan Cropper pääsi vuonna 1992 osana Booker T. and the M.G.’s -yhtyettä.

Lähde: AP