

Kolme Kaisaa sijaitsee Kurvissa. Jukka Vaso
Legendaarinen ravintola Kolme Kaisaa Helsingin Kurvissa sulkee ovensa. Ravintolan vuokrasopimus päättyy vuoden lopussa.
– Meillä oli määräaikainen vuokrasopimus, josta neuvoteltiin jatkoa, mutta emme päässeet yhteisymmärrykseen vuokranantajan kanssa, kertoo ravintolapäällikkö Tiina Hintikka.
– Katsotaan millä aikataululla laitamme ovet kiinni, mutta näyttää siltä, että suljemme joitain päiviä ennen joulua.
Kolme Kaisaa on toiminut samalla paikalla vuodesta 1964 asti. Paikka avasi alun perin kahvilana, mutta on sittemmin keskittynyt anniskeluravintolakonseptiin.
Ravintolan asiakkaille sulkemisuutinen on tullut järkytyksenä.
– Meillä on asiakkaita, jotka ovat käyneet täällä vuosikymmeniä. He ovat tosi harmissaan ja ehkä vähän epäuskoisia, että miten näin voi käydä.
– Haluan sanoa asiakkaille järjettömän isot kiitokset. Ilman heitä ei tässä olisi näin kauan oltu. On ollut vaikeita vuosia, koronaa ja muuta, mutta asiakkaat ovat aina palanneet takaisin. Sulkeminen harmittaa meitä kaikkia, Hintikka sanoo.
Hän sanoo, ettei Kolmen Kaisan tarina välttämättä pääty tähän.
– Tahtotila on kova, että voisimme jatkaa jossain muualla, mutta kylmä fakta on, että eihän näin ikonista liiketilaa löydy toista. Kyllä muutto tavalla tai toisella muuttaa myös konseptia.