George Clooney attends the Los Angeles Premiere of Apple Original Film s Wolfs 309460 2024 09 18 California Hollywood United States PUBLICATIONxINxGERxAUTxONLY Copyright: xAdMediax STAR_309460_083
AOP
George Clooney kantaa yhä kaunaa eräälle näyttelijätoverilleen.
Vuonna 1991 oli vielä suht tuntematon näyttelijä, jonka suuri läpimurto tapahtui vasta Teho-osaston myötä kolme vuotta myöhemmin.
Clooneysta olisi voinut tulla tähti jo aiemmin, mikäli hän olisi saanut haluamansa osan ohjaamasta klassikosta Thelma & Louise. Kyseessä on rooli nuorena kulkurina, J.D.:nä, joka päätyy sänkyyn esittämän Thelman kanssa.
Uusi Ocean’s-leffa
katso
10.10. 17:15
Vau! Hollywoodin kuumin ryöstöjengi palaa yhteen
Suositun Ocean’s-leffasarjan jatkolle saatiin varmistus.
Clooney kävi koekuvauksissa, mutta menetti osan aivan loppusuoralla , josta tuli sittemmin Clooneyn hyvä ystävä ja työtoveri. Miesten lämpimät välit eivät kuitenkaan estä Clooneya muistelemasta edelleen katkeruudella tapahtunutta.
– En pystynyt katsomaan Thelma & Louisea vuosiin, koska olin niin vihainen tapahtuneesta. Tuo osa laukaisi hänen uransa, joka oli sitä ennen täynnä huonoja sitcomeja ja muuta roskaa. Pystyin vain ajattelemaan, että tuo osa olisi voinut olla minun läpimurtoni! V***u! Kaiken lisäksi hän pottuilee minulle edelleen tapahtuneesta, Clooney paljastaa The Sunday Timesin haastattelussa.
katso
30.9.2024 14:11
Elokuva-arvostelu: George Clooneyn ja Brad Pittin kemiat kohtaavat nautittavassa toimintatrillerissä
Wolfs on nyt katsottavissa Apple TV+ -palvelussa.