Urheilijoiden sielunpaimenena pitkään toimineen Leena Huovisen kirjassa käydään läpi elämän ilot ja surut.
18.3. 6:13
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Pappi Leena Huovinen, 61, kertoo uudessa kirjassaan lapsensa menetyksestä vuonna 2001.
Huovisen neljäs lapsi kuoli kohtuun raskausviikolla 40 kromosomipoikkeavuuden takia.
Huovinen on toiminut Suomen olympiajoukkueen kisapappina vuodesta 2004 lähtien.
Helsingin yliopistossa opiskelijoiden ja henkilökunnan pappina toimiva Leena Huovinen, 61, on kirjannut elämäntarinansa kansien väliin.
Suuri yleisö tuntee Huovisen parhaiten suomalaisten urheilujoukkueiden hengenluojana. Huovinen on toiminut Ateenan olympialaisista 2004 lähtien Suomen olympiajoukkueen kisapappina ja samassa tehtävässä muun muassa hiihdon ja yleisurheilun arvokisoissa.
Tuoreessa kirjassaan Suorituksesta vapaa alue (Bazar) Huovinen käy läpi kokemuksiaan urheilumaailmasta, mutta myös muita tärkeitä elämäntapahtumia. Huovinen avaa elämänsä riemukkaita hetkiä mutta myös surullisia tapahtumia.
Jälkimmäisiin kuuluu oman lapsen menettäminen.
Huovisen perheeseen odotettiin vuonna 2001 neljättä lasta. Elokuun viimeisenä päivänä Huovinen heräsi aamulla outoon tilaan. Edellisiltana hän oli nauttinut Taiteiden yön kulttuuritarjonnasta ja loppukesän ihanuudesta.
Huovinen oli jäänyt viikkoa aikaisemmin äitiyslomalle. Raskausaika oli sujunut normaalisti, ja kolme synnytystä olivat tuoneet varmuutta lapsen odotukseen. Elokuun viimeinen päivä muutti kaiken.
”
Ei tarvinnut enää pelätä sitä, mitä elämässään eniten pelkäisi.
Aamun oudot tuntemukset saivat Huovisen soittamaan Munkkiniemen terveysasemalle. Sieltä hänet ohjattiin Naistenklinikalle tarkempiin tutkimuksiin. Huovinen kertoo tapahtumista koskettavasti kirjassaan.
– Lääkäri teki tutkimustaan hiljaa ja rauhallisesti. Maatessani siinä hoitopöydällä kauhu sisälläni kasvoi hetki hetkeltä isommaksi ja isommaksi, vaikka taisin sisimmässäni jo tietää, että vauvamme on kuollut. Tilanne varmistui, kun lääkäri laski hitaasti ultraäänilaitteen pöydälle, otti kädestäni kiinni ja sanoi: ”Valitettavasti vauva on menehtynyt. Olen hurjan pahoillani.”
Huovinen kertoo ottaneensa tiedon yllättävän tyynesti vastaan.
– Hetkessä minuun laskeutui rauha. Ei tarvinnut enää pelätä sitä, mitä elämässään eniten pelkäisi. Sitä, että oma lapsi kuolee. Nyt se oli tapahtunut.
Leena Huovinen elokuussa 2024 Helsingissä yliopistokampuksella Porthanian edessä. Kuva: Viena Kytöjoki / HS
Huovinen kantoi lasta sisällään vielä kolme päivää, kunnes synnytys käynnistettiin. Kohtuun kuollut lapsi on synnytettävä.
Kuvaus pienen elottoman vauvan kohtaamisesta ja hautaamisesta on tunteikasta, ja epäilemättä rohkaisevaa luettavaa heille, jotka ovat joutuneet kokemaan saman itse tai lähipiirissä.
Huovisen lapsen kuolinsyyksi todettiin trisomia 18, eli pienokaisen kromosomistossa oli kromosomiparin sijasta kolme kromosomia.
Lapsen menettäminen oli raskas ja murskaava kokemus, mutta hän onnekseen Leena sai tukea perheeltään ja ystäviltä, eikä vaipunut epätoivoon.
– Ehkä minua on kantanut ja kantaa usko siihen, että tulee se mitä tulee ja me otamme vastaan sen mikä on tullakseen niillä eväillä, jotka meille on annettu.
Alina-vauva haudattiin pienessä puuarkussa Maunulan uurnalehtoon.
– Alinan kuolema ei ollut kenenkään syytä. Se vain tapahtui ja se on hyväksyttävä, Huovinen toteaa kirjassa.
Kaksi vuotta hautajaisten jälkeen Huovinen synnytti viidennen lapsensa.