Makuuhuoneen lipastolla komeilee kaksi pystiä, Mustafe Muusen elämän tärkeimmät. Toinen muutti hänen uransa suunnan, toinen palkinto muistuttaa nykyään Helsingissä asuvaa juoksijaa juuristaan.
– Ihan hyvältä täällä tuntuu turkulaisena asua. Eihän Helsinki ole kuitenkaan mikään Pori, vuoden turkulaiseksi valittu Muuse virnuilee.
Hallitseva 5000 metrin Suomen mestari Muuse hankki kumppaninsa, olympiafinalisti Nathalie Blomqvistin kanssa asunnon Helsingistä helmikuussa. Juoksijapariskunta oli jo ehtinyt muuttaa Blomqvistin kotikonnuille Pohjanmaalle, mutta ammattilaissopimukset ulkomaille tekivät Helsingin kämpästä logistisesti kätevämmän.
Pasilan kaksiolle oli kova kysyntä ja Muusen soittaessa omistajalle vartti vuokrailmoituksen julkaisun jälkeen hakijoita oli jo toistakymmentä. Vuokranantaja kuitenkin tunnisti Urheilugaalassa valtavan huomion saaneen Muusen, ja sopimus syntyi.
Ei sillä, että hän olisi ehtinyt viettää asunnossa juurikaan aikaa. Haastattelun aikaan Muusen pisin yhtäjaksoinen jakso uudessa kodissa oli ollut yhdeksän päivän mittainen.
Leirillä tulee oltua melkein koko ajan, mutta olen aina ollut karavaanihenkinen tyyppi, asetun tosi helposti kodiksi minne vain. Ainakin tällä hetkellä juokseminen on minulle ensisijainen henkinen koti.
Mustafe Muuse
Haastattelua edeltävänä päivänä Muuse kävi ostamassa olohuoneeseen kirjahyllyn. Ensimmäisenä hyllyntäytteeksi nostetaan kaikkein tärkein pysti.
Urheilugaalassa saatu Vuoden esikuva -palkinto avasi uuden luvun Muusen elämässä.
Se on sisältänyt paljon hyvää, mutta myös uudenlaista identiteetin etsintää. Onko urheilija yhä se, mitä Mustafe Muuse oikeasti haluaa olla?
Katso Sportlivin minidokkari Mustafe Muusesta:
Muuse, 24, toteaa identiteettikipuilunsa alkaneen lapsuudessa. Kun hän kohtasi 5–6-vuotiaana ensimmäisen kerran rasismia, Muuse juoksi kotiin somalialaissyntyisen äitinsä luokse.
– Kysyin kotona tosi paljon, että mitä me ollaan? Että miksi minua kiusataan ja sanotaan, että mene takaisin omaan maahasi, enkö minä ole Suomesta?
Turussa syntynyt Muuse puhui ensimmäistä kertaa julkisesti kokemastaan syrjinnästä Helsingin Sanomien haastattelussa viime syksynä. Hänen mukaansa rasismin suhteen tilanne on Suomessa parantumassa, kun katsoo isoa kuvaa.
– Hetkittäin tulee semmoinen olo, että olemme menneet eteenpäin todella paljon. Ja hetkittäin taas semmoinen, että otamme kymmenen askelta taaksepäin viikossa.
Hän viittaa erityisesti hallituksen viimevuotiseen rasismikohuun ja ylipäänsä eduskunnan keskusteluilmapiiriin.
Avaa kuvien katselu
Mustafe Muuse edusti Suomea Ruotsi-ottelussa viime vuonna. Kuva: Tomi Hänninen / Chilipictures
– On tosi surullista, kun meidän korkeimmat päättäjät eivät sitoudu siihen, että rasismia kitketään pois. Välillä on tuntunut siltä, että täällä ajatellaan, että erilaisuus ei olekaan rikkaus, Muuse sanoo.
– Kun maahanmuutosta puhutaan negatiiviseen sävyyn, minulle tulee tosi ulkopuolinen olo. Otan sen tosi henkilökohtaisesti, että minua vihataan, minua ei haluta tänne. Että he haluavat, että minäkin lähden pois.
Lapsuudessa Muusen perheen naapurissa asui uusnatseja, jotka muun muassa maalasivat perheen ikkunaan hakaristin. Mustafe ei saanut leikkiä ulkona pihalla. Hän kääntyi sisäänpäin, ja hänen oli pitkään vaikea löytää itseään tai saada hyväksyntää koulussa.
Aluksi hänen pelastuksensa oli kirjat, varsinkin Leena Lehtolaisen dekkarit, joihin hän uppoutui. Niiden kautta hän löysi uuden maailman.
Myöhemmin hänet pelasti urheilu. Sieltä hän löysi samanmielisiä ihmisiä, jotka ottivat hänet avosylin vastaan. Yleisurheilu oli ensimmäinen ympäristö, jossa hän koki tulevansa hyväksytyksi.
– Lasten ja nuorten syrjäytyminen on minulle tosi synkkä aihe, koska olen itse ollut lähellä syrjäytyä. Oli todella lähellä, että minusta olisi tullut todella katkera ja vihainen nuori mies. Taistelin pitkään sen kanssa, että kuka minä olen ja mihin minä kuulun.
– Matalan kynnyksen harrastaminen tulee varmasti olemaan yksi kantava teema, jota tulen ajamaan.
Hetkinen. Nyt mennään asioiden esille. Onhan Muuse ensisijaisesti urheilija, joka ajaa asiaansa juoksuradalla.
Viime puoli vuotta ovat kuitenkin raottaneet mahdollista seuraavaa elämänvaihetta.
Kasvatettu herättämään keskustelua
– Ei minusta ikinä kansanedustajaa tule. Presidentti ehkä!
Mustafe Muuse nauraa kesken salitreenin. Päivän ensimmäiset treenit ovat käynnissä juoksumatolla.
Muuse antaa ”aika suuret mahdollisuudet” siihen, että hänet löytää tulevaisuudessa politiikasta. Vaikka ruohonjuuritason järjestötyö tuntuukin tällä hetkellä kiinnostavammalta työltä kuin rivikansanedustajan rooli.
Ensimmäisen kerran Muuse heitti ilmoille ajatuksen presidenttiydestä kotisohvalla yksitoistavuotiaana. Samalla kun Sauli Niinistö juhli telkkarissa vaalivoittoaan vuonna 2012, Muuse totesi äidilleen, että hänestä tulee isona pressa.
Äiti vain naurahti ja sanoi, että sitä ei tule koskaan tapahtumaan. Se ei ole mahdollista. Rakastan äitini suorasukaisuutta, mutta sitten taas: Miksei?
Muuse kertoo, että hänet on kasvatettu ajatusmaailmassa, jossa hän on aina askeleen kantasuomalaisia perässä. Että hänen on paiskittava tuplamäärä töitä päästäkseen samoihin työpaikkoihin.
– Olen aina taistellut sitä vastaan. Tausta ei saa määrittää, mitä sinusta voi tulla, Muuse sanoo.
– Ajattelun pitää muuttua meidän maahanmuuttajataustaisten keskuudessa, että me oikeasti uskotaan, että meillä on paikkamme täällä.
Hän jatkaa, että mitä useampi maahanmuuttajataustainen tuntee Suomen olevan heidän maansa, sitä useampi haluaa myös lähteä rakentamaan tasavertaisempaa yhteiskuntaa.
Avaa kuvien katselu
”Mitä enemmän minun näköisiä ihmisiä on tuolla päättämässä meidän asioista, niin sen tasa-arvoisempia päätöksiä me saadaan”. Kuva: Janne Isaksson / Yle
Mustafe Muusen toinen identiteettikipuilu ajoittuu tähän vuoteen.
Urheilugaalan puheen jälkeen puhelin alkoi soida ja sähköposti laulaa. Eri järjestöt, yritykset ja mediat halusivat osansa. Kevään vaaleihin ”melkein kaikki” puolueet kyselivät Muusea riveihinsä.
Katso, miten Mustafe Muuse sai Urheilugaalan juhlaväen seisomaan puheellaan.
Huomio toi mukanaan sponsorisopimuksia, joista useimmat Muusen tasoiset yleisurheilijat voivat ainoastaan haaveilla.
– Tämähän on tosi positiivinen ongelma. Jokaisen urheilijan unelma on, että palkka tulee tilille ja pystyy urheilemaan täyspainoisesti. Voin sanoa, että ei ole montaa suomalaista yleisurheilijaa, jotka ovat pystyneet siihen.
Muuse sanoo, ettei häntä olisi ilman sponsoreita, joiden ansiosta hän pystyy keskittymään juoksuun. Tässä hän kokeilee itselleen uutta sänkyä yhteistyökumppaninsa liikkeessä.
Jos kaikki tämä tuo vähän stressiä urheilijan arkeen, niin sitten se pitää ottaa. Ilman sponsoreita urani loppuisi.
Hän myöntää, ettei ole edes vastannut läheskään kaikkiin yhteydenottopyyntöihin. Yhtä tv-ohjelmaa varten hänen olisi pitänyt olla kuvauksissa ulkomailla kolme viikkoa toukokuussa.
– Olen tosi otettu ja kiitollinen kaikista pyynnöistä. Jos voisin, olisin joka päivä jossain puhumassa, mutta urheilun realiteetti on, että se ei yksinkertaisesti ole mahdollista.
Samalla Muuse on alkanut epäröidä. Pitäisikö takoa yhteiskunnallista rautaa vielä rajummin, kun se on vielä kuumaa? Entä jos hänet unohdetaan urheilu-uran jälkeen? Olisiko nyt hänen etsikkoaikansa?
– Olen tosi paljon itseltäni kysynyt, että mitä minä olen ja mitä haluan olla. Että olenko yhteiskunnallinen vaikuttaja vai urheilija.
Kun ihmiset pysäyttävät Muusen kadulla ja haluavat jutella, keskustelu pyörii harvoin yleisurheilun ympärillä. Useimmat kehuvat Urheilugaalan puhetta, ja kertovat kokemastaan rasismista.
– Olen saanut tosi paljon viestejä äideiltä, isiltä, opettajilta, maahanmuuttajataustaisilta nuorilta, mikä on ollut valtavan hienoa. Moni kiusattu on ottanut yhteyttä ja sanonut, että jos sinä olet selvinnyt, niin kyllä mekin varmasti selvitään.
Loppujen lopuksi valinta oli helppo. Muusen veri veti yhä juoksuradalle, jossa hän kokee saavuttaneensa vain murto-osan potentiaalistaan. Hän vertaa itseään 63 prosenttia ladattuun puhelimen akkuun. Varaa kehittyä on valtavasti.
Muuse aloitti yleisurheilun verraten myöhään ja sanoo hävinneensä vielä 16-vuotiaana ikäisilleen tytöille. Hän alkoi mieltää itsensä urheilijaksi vasta lukion jälkeen.
Vasta vuoden 2023 syksystä alkaen koin, että olen treenannutkin vähän niin kuin urheilija. Ja tästä keväästä lähtien kuin ammattiurheilija.
Muuse pärjäsi pitkälti lahjoillaan, vaikka harjoitteli selvästi vähemmän kuin muut. Siirryttyään kevättalvella saksalaisen Thomas Dreissigackerin vetämään ammattilaistalliin treenitunnit ovat kasvaneet yli 40 prosenttia ja kilometrit yli 30.
– Olisi tosi surullista, että lopettaisin jonkun asian, mikä ei ole vielä edes oikeastaan alkanut. Olen ihan lähtökuopissa vielä.
Muuse on maininnut useaan kertaan tavoitteekseen alittaa Lasse Virénin legendaarinen 5000 metrin Suomen ennätys 13.16,3 vuodelta 1972.
Aluksi hän puhui SE:stä vitsinä, sitten siitä tuli utopistinen tavoite ja nyt hän kuvailee sen olevan täyttä realismia.
– Virénin SE symbolisoi minulle oikeastaan koko suomalaista kestävyysjuoksua ja se ennätys merkitsee minulle ehkä vähän pelottavan paljon, sanoo Muuse.
Muusen kauden ensimmäinen vitosen kilpailu Paavo Nurmi Gamesissa loppui loukkaantumisesta johtuvaan keskeytykseen.
Muuse palasi loukkaantumisen jälkeen harjoittelemaan heinäkuussa. Hänen on tarkoitus juosta tänä viikonloppuna Ruotsi-ottelussa 10 kilometriä.
Avaa kuvien katselu
Mustafe Muuse kesäkuussa Paavo Nurmen kisoissa. Kuva: Tomi Natri / All Over Press
Kun Muuselta kysytään, kuinka hyväksi juoksijaksi hänen on tarkoitus tulla, hänellä on varma vastaus.
– Ainakin sanon, että minusta tulee ihan Suomen historian parhaita kestävyysjuoksijoita.
Suomi komeilee miesten 5000 metrin ylivoimaisena hallitsijana olympiatasolla yhteensä seitsemällä kullallaan. Kakkosena on Etiopia kolmella. Mutta tuorein Suomen olympiaedustaja on Risto Ulmala vuodelta 1992 ja viimeksi suomalainen juoksi finaalissa 45 vuotta sitten.
– 5000 metriä on ollut aika kuoliossa jo pitkään, ja minä haluan olla sitä muuttamassa.
Tämä on mitä Mustafe Muuse haluaa olla urheilijana. Muut asiat tulevat myöhemmin.
Urheilu on kuitenkin antanut hänelle äänen, jota kuunnellaan.
– Kun kävin keväällä puhumassa kouluissa, minulta kysyttiin mikä tittelini on. Mietin että jaa. No ehkä kestävyysjuoksija, vaiko kuitenkin yhteiskunnallinen vaikuttaja? Mutta ehkä kaikkein sopivin on ihan minä itse. Ihan Musse vaan.