Iskelmälaulaja Eino Grön, 86, suuntaa ensin Ruotsiin, ja sieltä letkeästi Linnan juhliin.

Eino Grön sai kutsun Linnan juhliin. Jenni Gästgivar

Iskelmätaivaan legenda Eino Grön, 86, suuntaa itsenäisyyspäivänä Linnan juhliin. Sitä ennen laulaja käy esiintymässä Ruotsissa Kari Tapio 80 vuotta -juhlakonsertissa ruotsinsuomalaiselle yleisölle.

Vauhdikas viikko ei Grönin päätä kylmää, päinvastoin.

– Innostuneena ja hyvällä mielellä lähden Linnaan. Siellä tapaa aina ihmisiä vuosien takaa, joiden kanssa ei välttämättä muuten ole ollut yhteyksissä, Eino Grön sanoo.

Hän menee juhliin yksin ilman seuralaista.

– Kutsun saaminen oli hieno yllätys!

Viimeksi hän oli itsenäisyyspäivän karkeloissa Sauli Niinistön aikana vuonna 2019, ja juhlat olivat tuolloinkin ikimuistoiset. Alexander Stubbin isännöimiin juhliinkin on jo asu valmiina.

– Kokeilin frakkiani, eikä se oikein istunut enää. Minulla on ihan perinteinen juhla-asu, ja se on komea, ei voi moittia, laulaja sanoo.

Hän edusti vuonna 2019 itsenäisyyspäivän vastaanotolla frakissa, jonka oli omien sanojensa mukaan kaivanut esille kellaristaan.

Grön ei osaa vielä sanoa, lähteekö hän parketille pyörähtelemään.

– Kyllä minä ihan mielelläni tanssin, jos tulee vastaan kiva tilanne. Jos siellä on tuttu ihminen ilman partneria, miksei silloin voisi mennä pyörähtämään parketilla.

Eino Grön Linnan juhlissa vuonna 2019 frakissa. INKA SOVERI

”Booli voi yllättää”

Iskelmälaulaja kertoo konkarina selviytymisvinkkinsä linnan juhlien ensikertalaisille.

– Kyllähän siellä jännittää. Alkuun on odottavaa tunnelmaa, että minkälaista siellä on, mutta jo alkujonotuksessa se helpottaa. Siinä pitää vaan käyttäytyä samalla tavalla kuin muut, Eino Grön ohjeistaa.

– Booli voi yllättää jonkin siellä, ja ruoat ovat sellaista pientä suupalaa, hän kuvailee.

Grön muistuttaa, että kutsun saaminen on aina suuri kunnia, ja paikalla on iloisia ihmisiä viettämässä iltaa.

Juhlien jälkeen koittaa taas laulajan tavallinen arki, jossa hän aikoo esittää uuden Mun tie on tietä tangon -kappalettaan kuulijoilleen.

– Se on 86-vuotiaalta ihan okei, aika kiva tango, hän arvioi vaatimattomaan tyyliinsä, pieni pilke silmäkulmassa.

Eino Grön keikkailee ahkerasti ja laulaa joulukonserteissaan. – Seuraavaksi esiinnyn 8. joulukuuta Lauttasaaressa, legenda myhäilee. Petri Anikari