Tutkijoiden mukaan havainto on ”huojentava”.
Näin otsonikerros muuttui vuosina 1979–2017.Video: Nasa
3.12. 17:30
Etelämantereen yllä oleva otsoniaukko oli tänä vuonna pienin ja lyhytaikaisin sitten vuoden 2019, kertoo EU:n ympäristötiedon palveluverkosto Copernicus-ohjelma. Tutkijoiden mukaan havainto on ”huojentava merkki” otsonikerroksen palautumisesta, kertoo The Guardian.
Otsoniaukot ovat Maan napa-alueilla esiintyviä voimakkaita, jaksoittaisia otsonikerroksen ohentumia.
Otsonikerros on vaurioitunein Etelämantereen alueella, jossa sen odotetaan palautuvan ennalleen noin vuoteen 2066 mennessä. Arktisilla alueilla otsonikerroksen odotetaan elpyvän vuoteen 2045 mennessä, muualla maailmassa jo paria vuotta aiemmin.
Tänä vuonna Etelämantereen yllä havaittu otsoniaukko oli laajimmillaan syyskuussa 21 miljoonaa neliökilometriä kun vuonna 2023 koko oli 26 miljoonaa neliökilometriä. Otsoniaukko pieneni, kunnes oli maanantaina jo liki sulkeutunut.
– Otsoniaukon aiempi sulkeutuminen ja suhteellisen pieni koko tänä vuonna on huojentava merkki. Se osoittaa otsonikerrosta tuhoavien aineiden käyttörajoituksen tuovan tasaisesti, vuosi vuodelta edistystä otsonikerroksen palautumisessa, toteaa Copernicus-ohjelman ilmakehää seuraavan Cams-palvelun johtaja Laurence Rouil.
Nykyinen otsonikato johtuu ihmisen ilmakehään päästämistä kemiallisista yhdisteistä. Niistä otsonikerroksen kannalta haitallisimpia ovat olleet aiemmin esimerkiksi kylmäaineissa ja ponnekaasuissa käytetyt kloorista, fluorista ja hiilestä muodostuneet CFC-yhdisteet.