Jalkapallo|Donald Trumpin pelätään vievän kohtuuttomasti huomiota MM-kisojen lohkoarvonnoissa.
Norjalainen asiantuntija Jan Petter Saltvedt on huolissaan siitä, millainen tapahtuma jalkapallon miesten MM-kisojen lohkoarvontatilaisuudesta tulee perjantaina John F. Kennedy Centerissä Washington DC:ssä.
Huomion pelätään kerääntyvän suhteettoman paljon Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan jakamalle rauhanpalkinnolle.
Palkinnon varmana saajana pidetään Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia. Kyseessä on monien arvioiden mukaan Fifan puheenjohtajan Gianni Infantinon mielistely Trumpia kohtaan, sillä Fifa ei ole aikaisemmin jakanut rauhanpalkintoa.
Trump pettyi aikaisemmin tänä vuonna pahasti, kun Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin venezuelalaiselle poliitikolle María Corina Machadolle, eikä hänelle.
NRK:n asiantuntija Saltvedt pelkää teennäisen rauhanpalkinnon vievän huomiota itse arvonnoilta, joita seuraa lähes koko jalkapallomaailma.
”En usko, että kenellekään on epäselvää, miksi tällainen palkinto on perustettu ja kenelle se annetaan. Monet olisivat varmasti valmiit jättämään tämän väliin. Odotan mielenkiinnolla, että miten absurdi tilaisuudesta tulee”, Saltvedt sanoi Dagbladetille.
Arvontatilaisuuden keskiössä paistattelee Infantino, joka on luonut läheiset välit presidentti Trumpiin.
Norjalaisasiantuntijan mukaan Infantino on haistanut taitavasti väylän päästä maailman vaikutusvaltaisimman miehen eli Trumpin lähelle.
Jalkapallon miesten MM-kisat pelataan ensi kesänä Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa. Kisat alkavat 11. kesäkuuta ja huipentuvat 19. heinäkuuta pelattavaan loppuotteluun.
Kisoihin osallistuu ennätykselliset 48 maata. Nämä arvotaan perjantaina 12:een alkulohkoon. Kussakin lohkossa pelaa neljä maata.
Washingtonin Kennedy Centerissä järjestettävä arvontatilaisuus alkaa perjantaina Suomen aikaa kello 19. Yle Areena näyttää tilaisuuden kello 18.55 alkaen.
Arvontatilaisuuden esiintyjien joukossa on discolegenda Village People, jonka hittikappaleen YMCA Donald Trump on napannut omaksi tunnuslaulukseen.