Komissio julkaisi viime viikolla biotalousstrategian, joka tulee ohjaamaan Ylä-Savolle ja koko Suomelle merkittävää EU:n säätelyä. Jo tällä hetkellä biotalous työllistää maassamme noin 290 000 ihmistä ja tuottaa kansantaloudelle arvonlisää peräti 27 miljardia euroa. Komissio tunnistaakin biotalouden olevan strateginen välttämättömyys Euroopalle.

Päätavoite on yksinkertainen: haluamme siirtyä fossiilisesta yhteiskunnasta kohti biotalousyhteiskuntaa. Se tarkoittaa uusia raaka-aineita teollisuuden ja maatalouden sivuvirroista, biopohjaisia polttoaineita mm. lento- ja laivaliikenteeseen, biokaasun tuotannon lisäämistä, kierrätysmateriaalien ja kiertotalouden edistämistä, puurakentamisen kasvua, biopohjaisen hiilidioksidin talteenottoa, lisää bioteknologiaa mm. maataloudessa ja lääketieteessä sekä biotaloutta tukevien rahoitusratkaisujen mahdollistamista.

Komission esityksen kärjessä on innovaatioiden ja investointien skaalaaminen sekä biopohjaisten markkinoiden rakentaminen. Yhtä lailla tärkeitä ovat kestävän biomassan saannin turvaaminen, jossa Suomi on jo edelläkävijä, sekä globaalien mahdollisuuksien hyödyntäminen. Näihin perustuvia lakiesityksiä odotellaankin lähivuosina useita. Onneksi tuuli on kääntynyt biotaloudelle myötäiseksi, kun asenneilmapiiri on muuttumassa biotalouden rajoittamisesta sen mahdollistamiseen.

Ylä-Savossa ollaan jo vahvasti biotalouden arvoketjussa mukana. Vieremällä on jo pitkään osattu tehdä koneita ja teknologiaa puupohjaisen biomassan korjuuseen ja Kiuruvedellä on rakentumassa biokaasulaitos, jossa jalostetaan lantaa tankkiin. Nämä esimerkit ovat osoitus maa- ja metsätalouden monipuolisesta arvonlisästä. Vastaavanlaisia biotalouden menestystarinoita mahtuisi Suomeen enemmänkin.

Kansallisesti Suomi tavoittelee jopa biotalouden arvonlisän kaksinkertaistamista. Kuoppaan pudonnut maamme talous kiittäisi biotalouden kasvun tuomia lisämiljardeja. Toivottavasti komission kannustava ote on hyödynnettävissä ja näemme jatkossa yhä enemmän vakuuttavia biotalouden hankkeita ja huippuosaamisen vahvistumista.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (kesk.)