20250407 HELSINKI. Petolliset. Saara Aalto. KUVA: ATTE KAJOVA
ATTE KAJOVA

Sanotaan, ettei makuasioista voi kiistellä. – Kinkun päälle pitää laittaa mätitahnaa, laulaja kertoo.

Laulaja kertoo avoimesti joulunvietostaan.

Video: Bisneshaukka – Katri Helena.

Saara kertoo julkaisemallaan Instagram-videolla, miten ja millaisia ruokia hän nauttii jouluna.

Perinteikkäitä tapoja suosivat saattaisivat pitää Saaran ratkaisua jopa ristiriitaisena, mitä tulee kinkun syömiseen. Tavallisesti kun kinkun päälle sipaistaan esimerkiksi sinappia.

– Mun kiistanalaiset mielipiteet joulusta: kinkun päälle pitää laittaa mätitahnaa, Saara kirjoittaa videolla.

Muitakin mielipiteitä

Lisäksi Saara paljastaa, että ruokapöydässä on oltava erikseen vaaleita ja tummia pipareita.

– Laatikkoruuat eivät ole niin hyviä, kun väitetään, Saara lisää listaansa.

Ruokien ohella laulajalla on ajatuksia muistakin joulunviettoon liittyvistä tavoista.

– Jouluaattona pitää pukeutua nätisti.

Saara myös sanoo, että Joulupukin kuuma linja -ohjelman on oltava päällä, vaikka sitten vain taustalla.

Saaralla alkaa pian joulukiertue, jolla on kaikkiaan 12 esiintymistä.

Saaralla alkaa pian joulukiertue, jolla on kaikkiaan 12 esiintymistä.
Matti Matikainen

Avautui maailmanvalloituksestaan

Hiljattain Saara avautui Instagram-julkaisussaan menneisyytensä vaikeista asioista. Hän oli kisaamassa Britannian X Factorissa vuonna 2016. Hän sijoittui toiseksi, häviten , joka kruunattiin voittajaksi.

Saara kertoi videomuodossa, mihin hänen maailmanvalloituksensa tyssäsi. Hän sanoo saavuttaneensa haluamansa unelmat ja sitten priorisoineen oman hyvinvointinsa