Lieksalainen yrittäjä uhosi järjestävänsä järjestyksenvalvojalle potkut.

Yrittäjän jalkinevalinta ei kelvannut kuopiolaisen ravintolan järjestyksenvalvojalle. Kuvituskuva. Miia Sirén

Tuhansien eurojen sakkoihin johtanut selkkaus sai alkunsa vääränlaisista kengistä kesällä 2023 Kuopiossa.

Lieksalainen 29-vuotias yrittäjä pyrki kuopiolaiseen ravintolaan juhannuksen aatonaattona, kun järjestyksenvalvoja kiinnitti huomiota yrittäjän kenkiin. Ne olivat muoviset Crocsin sandaalit.

Järjestyksenvalvoja päätti, ettei päästä yrittäjää sisälle ravintolaan hänen kenkiensä ja häiritsevän käytöksensä takia. Tilanne kärjistyi sanaharkaksi, jossa järjestyksenvalvojaa uhkailtiin.

Yrittäjä poistui lopulta huudellen uhkauksia järjestyksenvalvojalle. Hän uhosi tuntevansa ravintolan omistajan ja järjestävänsä järjestyksenvalvojalle potkut.

Yrittäjä meni viereiseen ravintolaan, mutta ei päässyt sinnekään, koska hänen rähinöintinsä oli näkynyt ja kuulunut myös sinne.

Hän kuitenkin onnistui ostamaan sivulliselta asiakkaalta kengät tämän jaloista ja palasi ravintolaan, josta oli lähtenyt.

Yritti purra

Uudet kengät eivät auttaneet mitään.

Järjestyksenvalvoja katsoi, että yrittäjä oli humalassa ja aggressiivinen ja eväsi hänen pääsynsä.

Yrittäjä ja hänen seurueensa lähtivät pois, mutta yrittäjä palasi vielä järjestyksenvalvojan luokse pahoittelemaan käytöstään.

Yllättäen hän alkoi kuvata järjestyksenvalvojaa, uhkasi lähettää videon tämän esimiehelle ja tönäisi järjestyksenvalvojaa.

Naapuriravintolan järjestyksenvalvoja huomasi tilanteen ja meni kollegansa avuksi. Yrittäjä otettiin kiinni.

Kun yrittäjää raudoitettiin, kävi hänen suunsa jatkuvasti: apuun tulleen järjestyksenvalvojan mukaan yrittäjä ”mussutti” jatkuvasti ja tavoitteli hampaillaan hänen kättään.

Vastarinta oli sen verran voimakasta, että toiselle järjestyksenvalvojalle tuli polveen mustelmia ja ruhjeita.

Yli 9 000 euron lasku

Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi 29-vuotiaan miehen järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta 40 päiväsakkoon.

Yhden päiväsakon hinta oli 221 euroa, joten miehen maksettavaksi tuli 8 840 euroa. Lisäksi maksettavaa tuli lähes 500 euron todistelukustannuksista ja 40 euron rikosuhrimaksusta.

Kaikkiaan välikohtaus maksoi miehelle melkein 9 400 euroa.

Yrittäjä ei toimittanut käräjäoikeudelle kirjallista vastausta, eikä saapunut asian käsittelyyn.

Keskiviikkona annettu tuomio ei ole lainvoimainen.