Iltalehden haltuunsa saamassa asiakirjassa Kelan johto kommentoi, mitä virastossa seuraavaksi tapahtuu.


Lasse Lehtosen työmatka Brysselissä keskeytyi perjantaina. Antti Mannermaa
Kela on kertonut sisäisesti työntekijöilleen pääjohtaja Lasse Lehtosen työmatkan keskeytymisestä Brysselissä.
Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulkittu sekavaksi. Paikalla oli kolme poliisia.
Iltalehti on saanut Kelan sisäisesti jaetun tiedotteen haltuunsa. Se on lähetetty kello 14.50 perjantaina. Voit lukea sen kokonaisuudessaan alta.
Pääjohtajan Lasse Lehtosen paluumatka Brysselistä Helsinkiin on keskeytynyt. Kela selvittää tilannetta tarkemmin.
Pääjohtaja Lasse Lehtonen oli työmatkalla Brysselissä tiistaista 2.12. alkaen, mutta hänen paluumatkansa perjantaina 5.12. keskeytyi. Pääjohtaja on edelleen Brysselissä.
Tapahtumien kulkua selvitetään vielä, ja tarkennamme tilannekuvaa Kelassa.
– Selvitämme nyt tarkasti, missä on kyse. Mahdollisia jatkotoimenpiteitä arvioimme lisätietojen pohjalta, kertoo Kelan hallituksen puheenjohtaja Vertti Kiukas.
Tämänhetkisen tiedon mukaan Lasse Lehtosen aiemmin tiedotettu poissaolo jatkuu sunnuntaihin 7.12., ja tänä aikana hänen sijaisenaan toimii johtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.
– Ymmärrän hyvin, että uutiset herättävät kelalaisissa monia kysymyksiä. Tässä vaiheessa odotamme itsekin lisätietoja ja kerromme lisää, kun kokonaiskuva tarkentuu. Kelan toiminta jatkuu normaalisti, eikä tilanteella ole vaikutusta päivittäiseen työhömme tai palveluihimme, Kari-Pekka sanoo.