Tanskalaisbändi Mew peruu keikkansa Helsingin jäähallissa viime hetkellä.


Mew on suosittu tanskalainen poprock-yhtye. AOP
Tänään 5. joulukuuta Helsingin jäähallissa järjestettäväksi suunniteltu tanskalaisen Mew-yhtyeen konsertti on peruttu bändin solistin sairaustapauksen vuoksi.
Peruutus tulee vain muutamaa tuntia ennen keikan alkamista ja vain hetki ennen ovien avaamista.
Tapahtumajärjestäjä Live Nation kertoo asiasta sivuillaan:
– Mewn perjantai-illalle 5.12.2025 suunniteltu konsertti Helsingin jäähallissa siirtyy solistin sairaustapauksen johdosta. Solistilla on ääneen liittyviä komplikaatioita, eikä hän voi valitettavasti esiintyä.
Tiedotteessa kerrotaan, että peruuntuneelle keikalle etsitään uutta ajankohtaa:
– Tapahtumalle etsitään korvaavaa päivää. Tiedotamme korvaavasta päivästä heti sen varmistuttua. Jo ostetut liput käyvät korvaavalle päivälle sellaisinaan. Ticketmaster lähettää lisäohjeistuksen kaikille lipunostaneille sähköpostitse.
Yhtye on kertonut Instagramissa peruvansa myös keikkansa Lontoossa, joka oli alun perin määrä järjestää 9. joulukuuta.
Keikan oli tarkoitus olla bändin uran viimeinen Suomessa esitetty keikka. Bändi esittää tällä hetkellä jäähyväiskiertuettaan alkuperäisellä kokoonpanolla.
Vuosi sitten uutisoitiin, että yhtyeen solisti Jonas Bjarre jättää bändin lähes 30 vuoden jälkeen.
– Tämä matka tulee päätökseensä osaltani. Olen tullut siihen tulokseen, että minun on aika aloittaa erilainen matka ja keskittyä muihin luoviin projekteihin. Olen iloinen, että olen mukana jäähyväiskonserteissa ja että voin vielä kerran olla yhdessä muiden rakkaiden perustajajäsenten kanssa, Jonas kirjoitti tuolloin Instagramissa.
Mew on Suomessakin useasti esiintynyt yhtye. Bändin tunnetuimpia kappaleita ovat Comforting Sounds, 156 ja The Zookeeper’s Boy.