Kolmas Nainen loisti Suomirockin juhlaa -konsertin päätähtenä. Ville Laine
Ville Laine ja muutama tuhat muuta katsojaa viettivät Suomirockin juhlaa Nokia-areenassa perjantaina. Ville arvioi nyt, oliko juhlaan aihetta.
Tänään 17:26
Pikkujoulukausi alkaa olla kuumimmillaan ja itsenäisyyspäivän aatossa Tampereella olikin suorastaan runsaudenpula musiikkitapahtumista pikkujoulujen vieton kohteeksi.
Tampere-talolla oli peräti kaksi erillistä tapahtumaa, joita tähdittivät Apulanta sekä ennen Leningrad Cowboysina tunnettu LC Cowboys, Olympia-korttelissa esiintyi Bess ja Tavara-aseman illassa puolestaan muun muassa drum n’ bass -duo Camo & Krooked. Suurimmissa puitteissa eli Nokia-areenalla järjestettiin Suomirockin juhlaa -konsertti, jonka päätähtinä olivat Leavings-orkesteri sekä Kolmas Nainen.
Yleisöä oli saapunut paikan päälle varsin mukava määrä viettämään pikkujouluperjantaita. Ville Laine
Nokia-areenalle minäkin siis suunnistin, sillä suomirockin klassikot olivat mitä oivallisin polku suunnata kohti maamme 108. syntymäpäivää. Paikan päälle saavuttuani ensimmäinen huomio oli, että yleisön valtaosa oli kaltaistani varttuneempaa osaa väestöstämme keski-iän ollessa hyvinkin keski-ikäinen. Paikan päälle oli silmämääräisesti saapunut väkeä vastaava määrä kuin muutama viikko sitten Battle Beastin keikalle eli jossain 4000–5000 katsojan kera oletettavasti iltaa vietettiin.
Ilta oli kasattu syksyllä melkoisen pikaisella aikataululla Haloo Helsingin konsertin siirtyessä keväälle Elii Haloon raskauden vuoksi, jättäen näin päivämäärän tyhjäksi. Tässäkin mielessä, ottaen myös huomioon kaupungin lukuiset muut samanaikaiset tapahtumat, illan yleisömäärää voi pitää menestyksenä. Oletettavasti kyseessä oli kummallekin illan esiintyjälle yleisömäärältään isoin konsertti, jos festivaaleja ei lasketa mukaan.
Risto Paananen luotsaa Leavings-orkesteria alkuperäisjäsenen rautaisella otteella. Ville Laine
Timo Rautiainen tuo Gösta Sundqvistin tekemät laulut ihastuttavasti alkuperäisten levytysten kuuloisina konserttiyleisöjen saataville, alkuperäisen Leavings-jäsenen Juha Karastien tykitellessä kitarallaan. Ville Laine
Suomirockhittikimaran aloittajana toimi Leavings-orkesteri solistinaan Timo Rautiainen. Jos on suomirockhittikimara melkoinen sanahirviö, niin sitä oli myös illan avauskappale Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen, joka aloitti konsertin vastustamattoman hittitsunamin. Perään kysytty kysymys Itkisitkö onnesta? tuntui varsin ajankohtaiselta kysymykseltä, sillä yleisö oli kauttaaltaan täynnä onnellisia kasvoja, joiden suut lauloivat mukana sekä tämän että likipitäen kaikki loputkin illan kappaleet. Erityisen kovaan yhteislauluun yleisön yllytti Toteemipaalu. Liekö yllykkeenä ajankohtaisuus, jos stereotypia-ajatus pikkujoulujen sutinoista pitää paikkansa.
Timo Rautiaisella on myös lanteet letkeät eli tanssimuuvit kunnossa. Risto Paananen ei voi kuin ihmetellä menoa. Ville Laine
Leevi and the Leavings ei aikoinaan käytännössä keikkaillut, mutta viime vuosina on vahinko otettu takaisin senkin edestä. Itselleni taisi olla jo kolmas kerta, kun osun yhtyeen keikalle, eikä tämän illan käsikirjoitus kappalejärjestystä myöten tarjonnut varsinaisesti mitään mullistavia yllätyksiä. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä Leavingsin osuus kului kuin siivillä laulaessa orkesterin mukana Gösta Sundqvistin kynästä syntyneitä kappaleita. Pikkujoulukauteen sopivasti settiin oli kuitenkin tuotu ajankohtaisia kappaleita eli Jouluaattona kännissä, Oikein surullista joulua sekä Jossain on kai vielä joulu. Nämä eivät ole ehkä niitä joulujuhlien tyypillisimpiä joululauluja, mutta ehkä liiankin todenmukaisia useissa kotitalouksissa, maassamme vallitsevat juomatavat huomioiden.
Leavingsin keikan aikana yleisössä oli suorastaan riehakas meininki pikkujoulukauteen sopien. Ville Laine
Jo yli 20 vuotta sitten menehtynyttä Sundqvistia muistettiin tietysti illan välispiikeissä, joista vastasi pääosin basson varressa heilunut Risto Paananen. Paananen kuten Juha Karastie kitarassa ja Niklas Nylund kuuluvat alkuperäisiin Leevi and the Leavings jäseniin. Mutta yksi on joukosta poissa eli kaikki kappaleet aikoinaan tehnyt Sundqvist, joten uutta musiikkia Leavings-orkesterilta lienee turha odottaa. Mutta kuten Paananen sanoi, niin yhtyeellä on ”216 biisiä, joita kaikkia ei tänään ehditä soittamaan” eli varastosta löytyy kappaleita kierrätettäväksi.
Toisaalta melko suuri osa tänäänkin kuulluista kappaleista on sellaisia, mitkä yleisö haluaa kuulla, ja laulaa mukana. Vai voisiko kukaan kuvitella Leavings-keikkaa ilman sellaisia kappaleita kuin Raparperitaivas, Sopivasti lihava, Rin Tin Tin, Pohjois-Karjalaan sekä Teuvo, maanteiden kuningas. Alkuperäiskolmikkoa täydensivät mainittu Rautiainen laulussa ja kitarassa, sekä esitanssijana kappaleessa En tahdo sinua enää, Tiia Teuronen laulussa sekä Adrian Heiskanen ja Janne Teuronen koskettimissa.
Yleisö kannusti Leavings-orkesteria läpi keikan antaumuksella. Ville Laine
Leavings-orkesteri solistinaan Timo Rautiainen: Tiia Teuronen, Adrian Heiskanen, Risto Paananen, Niklas Nylund, Janne Teuronen, Timo Rautiainen ja Juha Karastie. Ville Laine
Leavings-orkesteri sai ainakin permannon puolella yleisön varsin riehakkaaseen tilaan ja tanssijoita nähtiin koko permannon laajuudelta. Ja kuten jo aiemmin todettu, niin yhteislaulanta jatkui äänekkäänä yhtyeen koko reilun tunnin mittaisen setin ajan, kohoten äärimmilleen Leavingsin osuuden päättäneissä Tauvossa ja Pohjois-Karjalassa.
Timo Rautiaisen laulu kuulostaa yllättävänkin paljon Gösta Sundqvistin levytysversioilta ja kun remmissä on mukana koko muu alkuperäiskolmikko, niin Leavings-orkesteri jatkanee yleisön laulattamista ja tanssittamista jatkossakin. Tämän illan perusteella yleisön rakkaus Sundqvistin lauluja kohtaan on loppumaton, joten mikä on jatkaessa. Tänään Leavings aloitti oivallisesti matkan suomirockhittien loppumattomaan tulvaan.
Kolmas Nainen eli Sakari Pesola, Pasi Kallioniemi, Pauli Hanhiniemi, Raimo Valkama ja Timo Kivikangas. Ville Laine
Jos Leevi and the Leavings kuuluu suomirockin saralla ehdottomaan legendaosastoon, niin samaan joukkoon kuuluu myös Pauli Hanhiniemen kipparoima Kolmas Nainen. Hanhiniemi hoiti heti aluksi pakollisen bändiesittelyn alta pois eli muut Kolmannen Naisen jäsenet ovat Pasi Kallioniemi rummuissa, Raimo Valkama bassossa sekä Timo Kivikangas ja Sakari Pesola kitaroissa. Jo keikan aloittanut Syksy rannalla sai huulet tapailemaan sanoja kuin huomaamatta ja viimeistään neljäntenä kuullun Äiti pojastaan pappia toivoi myötä mukana laulamattomuus olisi ollut suorastaan mahdotonta.
Yleisö osoitti myös Kolmannelle Naiselle antaumuksellisen kannustuksensa. Ville Laine
Permanto juhli Kolmannen Naisen osuuden ajan hillitymmin kuin Leavinginsin tahtiin. Pariskuntia, oli sitten ennestään tuttuja tai pikkujoulujen aikaansaamia, näkyi kyllä laajalti poski poskea vasten tanssimassa, mutta ehkä meininki ei ollut aivan yhtä riehakasta tanssin suhteen. Toisaalta sitä en odottanutkaan, onhan illan yhtyeiden materiaali suomirockin moninaisissa ilmaisutavoissa aika lailla eri päissä. Leavings ehkä nojaa enemmän iskelmälliseen ilmaisuun ja, nyt kun on päässyt myös esiintymään livenä, bilemeininkiin, kun taas Kolmas Nainen on enemmän puhdasta kitararokkia. Tämä ei tarkoita, että musiikillisesti tai meiningin puolesta kumpikaan olisi ollut varsinaisesti toistaan parempi, vaan ainoastaan erilainen. Kumpikin illan yhtyeistä sai paistatella tasapuolisesti yleisön rakkaudessa, yhdistävänä tekijänä ollen elämän maku sanoituksissa.
Pauli Hanhiniemi toi huuliharpullaan keitokseen mukaan bluesvivahdetta. Ville Laine
Kolmas Nainen todennäköisesti tähänastisen uransa isoimmassa omassa konsertissaan. Areenaluokka on siis yhtyeen osalta korkattu. Ville Laine
Kolmas Nainen piti välispiikit melko lyhyinä ja antoi enemmänkin musiikkinsa hoitaa puhumisen. Toki kappaleet esiteltiin sekä tietysti muistettiin reilu vuosi sitten menehtynyttä yhtyetoveria Timo Löyvää, jolle Hanhiniemi omisti illan aivan viimeisen kappaleen Talot ja tienhaarat. Lisäksi kuultiin muutamaan kertaan Pesolan ja Hanhiniemen keskinäistä naljailua, kuten ennen Oi Suomen nuoria! Hanhiniemi kaivoi haitarin esiin, mutta laski sen lavalle mikkinsä viereen, koska ”Sakari ei halua, että tässä kappaleessa soitetaan haitaria”. Kappaleen jälkeen Hanhiniemi kuitenkin otti haitarin syliinsä lurittaen sieltä pätkän ja kehottaen Pesolaa soittamaan saman perässä. Tämän jälkeen Hanhiniemen johtopäätös oli, että ”tässähän just käy ilmi kuinka rajoittunut tommoinen sähkökitara on instrumenttina, eihän sillä oikein kunnolla pysty silleen tiluttaa”. Oli miten oli, niin perään kuultu myös haitarin säestämä Lautalla oli kyllä yksi illan parhaan kuuloisista kappaleista.
Haitarin lisäksi Hanhiniemen kuultiin myös soittavan huuliharppua, joka toi mukavaa bluesfiilistä kappaleisiin Missä viisaaksi tullaan! ja illan tymäkimmät kitaravallit omanneeseen Maailma on tyly. Tässä vaiheessa on myös todettava, että ainakin permannolla oli illan kummankin yhtyeen aikana soundit kohdillaan ja esimerkiksi laulujen sanoista sai hyvin selvää. Joskin pääosa illan kappaleiden sanoituksista on sisäänrakennettuna alitajuntaan, niin välttämättä niitä ei olisi edes tarvinnut kuulla tietääkseen, miten kappaleet etenevät.
Sakari Pesola myhäilee tyytyväisyyttään, että Pauli Hanhiniemi malttoi jättää haitarinsa pois Oi Suomen nuorisoa! -kappaleesta. Ville Laine
Pauli Hanhiniemi esitteli haitaristin taitojaan Lautalla -kappaleessa. Ville Laine
Yhteislaulu oli päivän sana myös Kolmannen Naisen kanssa, joskaan ei välttämättä koko ajan täydellä äänellä, mutta huulet muodostivat sanoja kuin itsekseen Hanhiniemen laulamien lyriikoiden mukana, sekä itselläni että ympäröivillä ihmisillä. Suuriäänisimmillään yhteislaulu oli todennäköisesti Valehtelisin jos väittäisin kohdalla ainakin ensimmäisessä säkeistössä, kun laulu tuli suomeksi. Toiseen säkeistöön Hanhiniemen vaihtaessa laulukielen ranskaksi yleisön laulun äänenvoimakkuus ehkä vaimeni, mutta muuten tämä kielen vaihdos sai aikaan ihastuneen reaktion.
Jos Leavingsilla on ne omat kappaleensa, jotka ovat sementoituneet yleisön toivelistalle, niin Kolmannella Naisellakin on omat ”Paranoidinsa”. Jo mainittujen lisäksi on melko vaikeaa kuvitella Kolmas Nainen -keikkaa ilman Kartat mua, Tästä asti aikaa, Hyvää ja kaunista sekä Elämän tarkoitus -kappaleita muutamia mainitakseni.
Kaiken kaikkiaan ilta tarjosi hittiä toisen perään ja konsertin nimi, Suomirockin juhlaa, oli varsin kuvaava, sillä juhlalta ilta tuntui. Keväällä Kolmannen Naisen kappaleita on kuultavissa myös toisessa muodosta, kun tänään aiemmin julkistettiin, että Hanhiniemi yhdistää voimansa Tampere Filharmonian kanssa Sydän vasta puolillaan -nimen alla, joka etukäteen kuulostaa myös sangen mielenkiintoiselta konsertilta.
Pauli Hanhiniemi nähdään keväällä lavalla myös Tampere Filharmonian kanssa. Ville Laine
Vaikka tämä ilta oli Kolmannen Naisen sanoin hyvää ja kaunista, niin ulkona odotti taas Leavingsin jouluksi toivottamaa ikävää, synkkää, kylmää ja pimeää. Aurinko elämään tuo kuitenkin se tosiasia, että Tampereella tapahtuu tulevaisuudessakin elävän musiikin saralla.
Raino Valkaman ilmeeseen kiteytyy koko ilta. Ville Laine
Kun viimeksi olin Nokia-areenalla Battle Beastin keikalla kaipailin sinne keikka-arvion yhteydessä jatkossa kansainvälisiäkin tähtiä. Niin vain tässä välissä sinne julkistettiin kuin julkistettiinkin Deep Purple. Valehtelisin jos väittäisin, ettei livemusiikissa ole yksi elämän tarkoitus.
Suomirockin juhlaa: Kolmas Nainen & Leavings-orkesteri solistinaan Timo Rautiainen, Nokia-areena, perjantaina 5.12.2025