Yksi aikakausi on tullut päätökseensä.
Aitajuoksija Lotta Harala lopettaa yhdessä Maria Huntingtonin kanssa juontamansa Timeout-podcastin julkaisemisen.
He kertovat asiasta Instagramissa.
– Timeout-podi päättyy, ainakin tältä erää. Yhden merkittävän aikakauden päätös, joka on ollut meille todella merkityksellinen. Ollaan kiitollisia jokaisesta teistä, jotka on kuunnellut meidän juttuja tämän kahden vuoden aikana.
– Studiossa on itketty, naurettu ja jaettu tosi avoimesti meidän elämää. Tuntuu haikeelta sanoa heipat Timeoutille, vaikka se tuntuu juuri nyt meille oikealta päätökseltä, podcastin sometilillä tiedotetaan.
Tänään maanantaina he julkaisivat podcastinsa viimeisen jakson. Harala ja Huntington kertovat päätöksen olleen omansa, mutta se tuntuu silti haikealta.
Harala paljastaa viimeisessä jaksossa tulevaisuuden suunnitelmiaan. Parhaillaan hän suunnittelee omaa vaatebrändiä sekä sovellusta.
Lotta Harala kertoi marraskuussa eroavansa pitkäaikaisesta kumppanistaan Matias Myttysestä. Podcastin toiseksi viimeinen jakso käsitteli aihetta ”kuinka selvitä kriisistä” ja oli ainoastaan 10 minuutin pituinen.