Presidentti Donald Trumpin mukaan sovun ulkopuolelle jäävät edelleen Nvidian tehokkaimmat mikrosirut, joihin kuuluvat esimerkiksi Blackwell-sarjan tuotteet.

Nvidian logo seisoo yhtiön pääkonttorin edustalla Kaliforniassa.

Avaa kuvien katselu

Nvidian pääkonttori Kalifornian Santa Clarassa. Kuva: John G. Mabanglo / EPA

Yhdysvallat ja Kiina ovat päässeet sopuun mikrosiruvalmistaja Nvidian kehittyneiden tekoälysirujen viennistä Kiinaan. Asiasta kertoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Sopu koskee H200-sirujen toimittamista hyväksytyille asiakkaille Kiinassa ja muissa maissa. Sovun edellytyksenä on, että se mahdollistaa kansallisen turvallisuuden säilymisen vahvana.

Nvidian on ollut mahdollista viedä Kiinan markkinoille jo aiemmin H20-siruja. Puolueettoman yhdysvaltalaisen Institute for Progress -ajatushautomon julkistaman tuoreen raportin mukaan H-200 on jopa kuusi kertaa tätä tehokkaampi.

Trumpin mukaan sovun ulkopuolelle jäävät edelleen Nvidian tehokkaimmat mikrosirut, joihin kuuluvat esimerkiksi Blackwell-sarjan tuotteet.

Yhdysvallat on aiemmin rajoittanut kansalliseen turvallisuuteen vedoten kehittyneiden tekoälysirujen vientiä Kiinaan. Presidentti Joe Bidenin hallinto edellytti mikrosiruvalmistajia tuottamaan Kiinan markkinoille tehottomampia versioita tuotteistaan.

Lähteet: AFP, Reuters