Blairin on aiemmin uutisoitu tavoittelevan näkyvää roolia rauhanneuvostossa, jonka tehtävä on toimia väliaikaishallintona sodanjälkeisessä Gazassa.

Avaa kuvien katselu
Britannian entinen pääministeri Tony Blair kuvattuna Montevideossa 22.10. Kuva: Federico Gutierrez / EPA
Britannian entistä pääministeriä Tony Blairia ei enää harkita jäseneksi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kaavailemaan Gazan ”rauhanneuvostoon”, kertoo brittiläinen Financial Times lähteisiinsä vedoten.
Blairin on aiemmin uutisoitu tavoittelevan näkyvää roolia neuvostossa, jonka on tarkoitus toimia väliaikaishallintona sodanjälkeisessä Gazassa. Neuvosto on osa Trumpin rauhansuunnitelmaa, ja hän on ilmoittanut ryhtyvänsä neuvoston puheenjohtajaksi.
Useat arabimaat ovat vastustaneet Blairin mahdollista nimitystä. Hänellä on Lähi-idässä huono maine osittain siksi, että hän osoitti vahvaa tukea Yhdysvaltain johtamalle Irakin sodalle vuonna 2003.
Trump on jo aiemmin myöntänyt, että Blairin nimitykseen saattaa liittyä vastustusta.
– Olen aina pitänyt Tonysta, mutta haluan varmistaa, että hän on kaikille hyväksyttävä valinta, Trump kommentoi lokakuussa.
Blairin toimisto ei ole kommentoinut asiaa FT:lle. Yksi lähde kuitenkin kiisti, että Blair olisi jäänyt pois nimenomaan alueen maiden vastustuksen vuoksi.