Kikkeliskokkelis! Juuri kukaan 1990-luvun alussa lapsuuttaan tai nuoruuttaan elänyt tuskin voi koskaan unohtaa tuota hokemaa tai näyttelijä Aake Kallialan sketsihahmo Kikkeliskokkelismiestä, joka tuli tutuksi ennen kaikkea Kallialan ja Pirkka-Pekka Peteliuksen huumorisarjasta Pulttibois.
Kikkeliskokkelismies on eriskummallinen hahmo, jota on kuvattu muun muassa groteskiksi, absurdiksi ja karnevalistiseksi. Hän ilmaantuu sketsistä toiseen paikalle Peteliuksen esittämän ja arkipäiväisten huolien riivaaman Jehun kiusaksi.
Tosin tulkinta kiusasta on pikainen ja pinnallinen, sillä Helsingin yliopistosta valmistuneet uskontotieteilijät Niina Kalavainen ja Hippo Taatila esittävät loppuvuodesta 2025 ilmestyneessä kirjassaan Kikkeliskokkelismiehen tuhannet kasvot, että Kikkeliskokkelismies on itse asiassa toismaailmallinen henkinen opettaja, joka yrittää auttaa Jehua kohtaamaan tämän maailman ongelmat.
Sekä Kalavainen että Taatila kertovat vihkiytyneensä Kikkeliskokkelismiehen maailman mysteereihin jo kolmenkymmenen vuoden ajan, ja tarkastelleensa hahmoa uskontotieteellisestä näkökulmasta noin kymmenen vuoden ajan.
Tuomas Enbusken nostatus
Väylä pohdintojen päätymiseksi lokakuussa julkaistuksi kirjaksi ei ollut helppo eikä suora tie.
On mahdotonta sanoa mistä kaikki sai alkunsa, mutta eräs ratkaiseva tekijä oli tavallaan Tuomas Enbuske.
Niina Kalavainen oli kokenut oivalluksen Kikkeliskokkelismiehen tosiolemuksesta katsoessaan Pulttibois-sarjaa dvd-boksilta. Hän tunnisti hahmossa useita piirteitä, jotka erottivat tämän muista maallisista Pulttibois-hahmoista.
”Luonnostelin tulkintakehyksen, jonka kautta Kikkeliskokkelismies on nähtävissä ylimaallisena entiteettinä, jonkinlaisena transsendenttina henkiolentona ja opettajana”, Kalavainen sanoo.
Kalavainen jakoi teoriansa opiskelukaverilleen Hipolle, joka tarttui ideaan napakasti.
”Noin vuosikymmenen ajan teorian pariin palattiin ja sitä pyöriteltiin epäsäännöllisen säännöllisesti. Takana oli koko ajan aina ajatus siitä, että aiheesta pitää kirjoittaa.”
Eräänlainen pakkotilanne projektin aloittamiselle syntyi, kun Hippo puhui julkisesti aiheesta Tuomas Enbusken ja Otto Juotteen podcastissa.
”Enbuske oli toistuvasti julkisuudessa käyttänyt Pulttiboisia ikään kuin paskan synonyymina. Itse olen tykännyt Pulttiboisista ei-ironisessa mielessä hyvin kauan. Otin häneen yhteyttä ja ikään kuin varastin Niinan aiemmin minulle esittämiä pohdintoja Kikkeliskokkelismiehen luonteesta ja kerroin niitä Enbuskelle. Hän kiinnostui asiasta ja kutsui minut podcastiinsa Suomen nostatus puhumaan asiasta lisää”, Taatila sanoo.
Tuomas Enbuske oli perustelut kuultuaan täysin valmis vaihtamaan näkökulmaansa. Hän hyväksyi ajatuksen siitä, että Kikkeliskokkelismies on vähintään omanlaistaan shamanismia.
”Enbuske sanoi lopuksi, että nyt hänkin on valaistunut. Eikä kestänyt kauan kun Boris Brander Abraxas-kustantamosta sanoi, että jos kirjoitatte tästä pamfletin, hän julkaisee sen, jos se on tarpeeksi hyvä.”
Alkulähteeltä ammentamassa
Kalavainen ja Taatila olivat yhteydessä myös Kikkeliskokkelismiestä näyttelevään Aake Kallialaan. Kaksikko tapasi Kallialan tämän kotiseudulla Mikkelissä.
”Selvitin Kallialan sähköpostiosoitteen, ja kirjoitin hänelle noin kahdeksan lausetta sisältäneen viestin. Selitin siinä, mitä suunnilleen olemme ajatelleet. Hän vastasi, ettei ymmärrä yhtään mistä on kysymys, mutta tulkaa käymään kahvilla”, Taatila kertoo.
Ja kahville kaksikko toukokuussa 2025 ajoi.
”Tapasimme Tertin kartanolla ja esitelmöimme Kallialalle teorioitamme Kikkeliskokkelismiehestä. Hän nauroi vedet silmissä ja sanoi, että kyllä jumalauta olette taustatyönne tehneet.”
Kallialalla ei ollut mitään Kalavaisen ja Taatilan kirjaprojektia vastaan.
Kikkeliskokkeliksen kyytiin
”Lopuksi kerroimme hänelle hypoteesimme Kikkeliskokkelismiehen kaanonin kulminoitumisesta Kikkeliskokkelismiehen jaksoon numero 7, joka esittää liikkeelle lähtöä ja suurta muutosta. Myös Tarot-korteissa kortti numero 7 symboloi vaunuja, eli liikettä eteenpäin ja esteiden voittamista”, Kalavainen valaisee.
Kyseisessä Kikkeliskokkelis-sketsissä Peteliuksen esittämä Jehu on punaisen henkilöautonsa edustalla. Auton konepelti on nostettu ylös, eikä Jehu saa autoaan käyntiin. Kikkeliskokkelismies ajaa paikalle erittäin erikoisella autollaan, jonka katto on leikattu irti ja sen paikalla on vain suurikokoinen aurinkovarjo. Pelkääjän paikan oveen on kiinnitetty olutkori, jossa on noin kuusi pulloa olutta. Todellinen erikoismiehen auto.
Ensin Kikkeliskokkelismies heittää ilmoille katsojille jo tutuksi tulleen ”Kikkeliskokkelis, mitäs läksit”, mutta sanoo sitten jotain poikkeuksellista.
”Hei, Jehu, sulla on aika kyrväkäs auto, mutta ei taija käyä”, Kikkeliskokkelismies naureskelee.
Sitten Kikkeliskokkelismies ryhtyy kutsumaan Jehua kyytiinsä.
Aiemmissa kuudessa episodissa Jehu on enemmän tai vähemmän joko vastustellut tai suoranaisesti pelännyt Kikkeliskokkelismiehen tarjoilemia ajatuksia, mutta tässä seitsemännessä jaksossa Jehu on valmis sekä konkreettisesti että ehkä kenties myös vertauskuvallisesti astumaan Kikkeliskokkelismiehen kyytiin. Sketsin lopussa kaksikko kiihdyttää oudolla ajoneuvolla kohti tuntematonta.
Mutta saiko kirjailija-uskontotieteilijäkaksikko Kallialalta vahvistusta näkemyksilleen, että jotain samankaltaista oli Kallialalla ja Peteliuksellakin 90-luvun alussa mielessä?
”Ei tietenkään uskontotieteellisessä mielessä, mutta kun Kikkeliskokkelismies hokee esimerkiksi, että tämä on tämä maailma ja sulla on mun luonto, niin sen merkitys on Kallialan mukaan todella ollut, että Jehu hätäilee turhaan. Että oikeasti pitäisi antautua tälle maailmalle ja antaa sille periksi, niin sitten alkaa aurinko paistaa”, Taatila kertoo.
”Meillä olisi ollut hirveästi kaikkea mistä puhua taiteilija Kallialan kanssa, mutta toisaalta oli ihan hyvä, että meillä oli ennalta määrätty tapaamisen kestoksi noin sen kahvinjuonnin ajan. Näin moni asia jäi vielä mysteeriksi, mikä on hyvä, sillä salaisuus on parempi kuin kaiken puhki selittäminen”, Kalavainen sanoo.
Veikko Kilkenbladin asioidenhoitotoimisto
Kikkeliskokkelismies ei ole suinkaan ainoa Pulttiboisin hahmo, jossa voi nähdä huomattavasti tavallisesta slapstick-hahmosta poikkeavia henkisiä ja jopa esoteerisia ominaisuuksia.
Toinen on esimerkiksi niin ikään Aake Kallialan esittämä Veikko Kilkenblad, jolla on asianajotoimiston sijaan asioidenhoitotoimisto. Toimistossaan hän istuu työpöytänsä äärellä ja lukee otsaansa maalatuin todennäköisesti sokein silmin Suomen lakikirjaa. Tai ”lukee”, sillä lähinnä hän heiluttelee kirjaa kasvojensa edessä rytmikkäästi taustalla kuuluvan musiikin tahtiin.
”Veikko Kilkenblad ei vaivaa päätään millään niin profaanilla kuin asioiden ajamisella. Hän ei ole asioiden ajaja, hän on asioiden hoitaja. Hän hoitaa niitä laulamalla, tekee kaikesta laulun ja imaisee ohikulkijan mukaan omaan rytmiinsä”, Taatila sanoo.
Myös Kalavainen näkee Kilkenbladin kiinnostavana hahmona.
”Olemme pohtineet hänen olevan Maailmanpuun yöpuolesta kotoisin oleva hahmo, tai ainakin päivätodellisuuden puolesta poikkeava. Hän vie transsiin niin itsensä kuin luokseen saapuvankin. Ja jos miettii muita hänen ominaisuuksiaan, niin otsalle nostetut silmät ovat tietenkin olennainen attribuutti. Nehän ovat samalla kohdalla, jossa chakra-järjestelmässä katsotaan sijaitsevan kolmannen silmän. Se puolestaan edustaa esimerkiksi intuitiota ja oivallusta, mikä sopii Kilkenbladille erinomaisesti.”
Samankaltaisia hahmoja Pulttibois tarjoilee muitakin.
”Esimerkiksi Iippo Vinetto on yöpuolen hahmo, sellaista syvää kauhua, joka tulee valtakunnan tilanteesta silloin 90-luvun alussa, jolloin miljoonien suomalaisten elämä oli vaarassa. Iippo Vinetosta puhutaan mielestäni liian vähän”, Taatila miettii.
Aake Kalliala kuvailee kirjassa esoteeristen tai uskontotieteellisten tulokulmien sijaan, että hänen metodinsa päästä sisälle Kikkeliskokkelismiehen rooliin, oli lähinnä ”panna peruukki päähän ja mennä pihalle huutamaan”. Voisiko se Kalavaisen ja Taatilan katsannossa olla eräänlainen tapa kanavoida Kikkeliskokkelismies paikalle jostain toisesta todellisuudesta?
”No näin me olemme asiaa tulkinneet. Ymmärtääksemme Pulttiboisin kuvauspäivät olivat äärimmäisen pitkiä ja intensiivisiä, niihin sisältyi todella paljon improvisointia ja vähän suunnittelua ja kaikkea ohjasi kireä aikataulu”, Kalavainen sanoo.
Tällaisen kuvauspäivän päätteeksi syntyi – tai manifestoitui – myös Kikkeliskokkelismies.
”Käsittääkseni erään kuvauspäivän lopussa oli aikaa tehdä vielä jotain. Sitten syntyi idea yhdistellä ominaisuuksia muutamasta Kallialan konsensustodellisuudessa tietämästä henkilöstä, joista Kikkeliskokkelismies on synteesi. Perinteisesti esimerkiksi loveen lankeaminen tai transsiin meneminen on tapahtunut äärimmäisen rasituksen kautta. Silloin ollaan auki ja päästään maailmantasojen väliin ja annetaan jonkin toismääräisen entiteetin possessoida itsensä. Näkisin, että Pulttiboisin työskentelytapa on ollut omiaan päästämään Kikkeliskokkelismies ilmoittamaan itsensä Kallialan kautta.”
Possessoitu lääkäri
Juuri possessointi on yksi termeistä, jota kirja tuo esiin selitykseksi Kikkeliskokkelismiehen saapumiselle tähän todellisuuteen. Välillähän Pulttiboisissa vaikuttaa siltä, kun Kikkeliskokkelismies olisi todella vallannut tavallisen ilmenemismuotonsa lisäksi esimerkiksi lääkäri Hartikaisen.
Hartikainen näyttää Kikkeliskokkelismieheltä ja enimmäkseen puhuu kuten Kikkeliskokkelismies, mutta ei Kalavaisen ja Taatilan mukaan tarkkaan ottaen ole Kikkeliskokkelismies.
Sketsissä kyseinen lääkäri tekee Peteliuksen esittämästä potilaasta diagnoosin, jonka mukaan ”lasillinen vettä auttaa”. Sitten Kikkeliskokkelismies-Hartikainen käy hakemassa lasillisen vettä ja juo sen itse.
Tavanomaisella maailmankuvalla varustettua katsojaa hoitotapa kummastuttaa, mutta Kalavainen pitää sitä omalla tavallaan loogisena.
”Lääkäri vaikuttaa hoitavan potilastaan tartuntamagian periaatteiden mukaisesti samaan tapaan kuin esimerkiksi voodoo-uskonnoissa papit ja parantajat. He näkevät, että symboleilla ja esineillä on selkeä liitoskohta toisiinsa. Hän kanavoi sairauden itseensä ja kulauttamalla veden hän huuhtoo sairauden pois itsestään. Tällä tavoin Peteliuksen hahmokin paranee närästyksestään”, Kalavainen kertoo.
Joka tapauksessa possessoitu lääkäri Hartikainen, varsinainen Kikkeliskokkelismies ja Veikko Kilkenblad ynnä muut Pulttibois-hahmot ovat kirjan myötä saaneet tervetulleen uudenlaisen analyysiin ja tulkinnan. Kirja on lukijalleen pysäyttävä ja väkevä kokemus.
Kikkeliskokkelismiehen tuhannet kasvot -kirjan ensimmäinen painos oli 367 kappaletta. Se myytiin loppuun viikossa. Kirjasta otettiin marraskuussa toinen painos, jälleen 367 kappaletta.
Lue myös: Pirkka-Pekka Petelius: ”Haluan olla pihkaperse Petelius”