Leijonissa kytee harvinainen kriisi pari kuukautta ennen olympialaisia, kirjoittaa jääkiekkotoimittaja Sami Hoffrén.
Joonas Donskoi ja Teemu Suvinen ruotivat NHL:n voittomaalikisoja.
Leijonien ympärillä riittää paljon kysymysmerkkejä ennen helmikuussa Milanossa pelattavaa olympiaturnausta.
Leijonat saa kasattua historiansa laadukkaimman kokoonpanon etenkin hyökkäykseen, mutta Antti Pennasen luotsaama Leijonat ei missään nimessä kuulu NHL-pelaajilla kuorrutetun huipputurnauksen suosikkeihin.
Kanada ja USA ovat ylivoimaiset mestarisuosikit. Vasta kaukana perässä tulevat Ruotsi, Suomi ja Tshekki.
Polvivammasta toipuvan kapteenin Aleksander Barkovin puuttuminen on tietenkin suurin yksittäinen takaisku Leijonille, mutta sentterikalusto on suomalaisittain poikkeuksellisen vahva.
Vaikka Barkovia ei korvaa kukaan yksi yhteen, Sebastian Aho, Roope Hintz/Mikael Granlund ja Anton Lundell muodostavat uskottavan keskikaistan.
Sebastian Ahon (vas.) rooli olympiajäillä kasvaa, kun Aleksander Barkov joutuu jättämään turnauksen väliin. Kuva: Jussi Eskola
Puolustus on Leijonien kapein osa-alue, joka kalpenee heittämällä kilpailijamaihin verrattuna. NHL:ssä on pelannut tällä kaudella vain seitsemän suomalaispuolustajaa.
Seitsikosta Norris-kisaan noussut Miro Heiskanen ja hänen lisäkseen vain Esa Lindell, Niko Mikkola ja Henri Jokiharju ovat pelanneet top 4 -minuutteja.
Tällä hetkellä tilanne on entistä kinkkisempi, sillä Jokiharju ja Leijonien luottopuolustajana viime helmikuussa pelatussa 4 Nationsissa luutinut Olli Määttä ovat loukkaantuneina.
Rasmus Ristolainen on vasta palaamassa kehiin ja aloittamassa kauttaan käsivamman jälkeen.
Siksi Euroopassa johtavassa roolissa pelaavista suomalaispuolustajista Mikko Lehtonen on jopa todennäköinen valinta Milanon-turnaukseen.
Kapea puolustus ei välttämättä nousisi niin suureksi kysymysmerkiksi, jos Leijonilla olisi heittää tolppien väliin kuuma maalivahti.
Pari kuukautta ennen olympiaturnausta tilanne on kuitenkin se, että Leijonissa kytee harvinainen maalivahtikriisi.
Siis pelipaikalla, joka on lyhyessä turnauksessa kaikista kriittisin.
Suomen selkeä ykkösvahti Juuse Saros on ajautunut kiusalliseen kierteeseen surkeassa Nashville Predatorsissa.
Vielä vuosina 2021–2024 Saros oli Vezina-äänestyksissä aina kuuden parhaan joukossa ja ”pelasti” toistakymmentä maalia maaliodottamaan nähden kaudessa, mutta viime kaudella Predarors romahti – ja Saros meni pesuveden mukana.
Identiteettinsä hukannut Predators seilaa pahasti tuuliajolla, eikä Saros, 30, ole pystynyt kannattelemaan karmeasti puolustussuuntaan pelaavaa nippua.
Saroksen alkukausi (89,3%, 3,04 m/o) on ollut jatkumoa painajaismaisesta viime kaudesta.
Alkukauden 22 ottelusta kuudessa suomalaisvahdin torjuntaprosentti on jäänyt alle 85:n. Saros on vaihdettu pois kesken ottelun jo kolmesti.
Viime kauden ja tämän syksyn aikana Saros on vedetty pois maalilta yhteensä seitsemän kertaa. Tällä hän jakaa kärkipaikan yhdessä Stuart Skinnerin ja John Gibsonin kanssa.
Jos Nashvillen ja Saroksen negatiivinen kierre voimistuu kohti olympialaisia, Leijonat on lirissä.
Juuse Saros (oik.) ja Kevin Lankinen (vas.) jakoivat vastuun viime helmikuun 4 Nations -turnauksessa. Kuva: Jussi Eskola
Pitää muistaa, että Saroksella oli vaikeuksia jo viime helmikuun 4 Nationsissa sekavasti esiintyneen Leijonien takana. Toki kevään MM-turnauksessa Saros oli vakuuttava.
Leijonien kytevää veskarikriisiä alleviivaa vielä se, ettei Saroksen takana loista tällä hetkellä yhtään sen kuumempia vaihtoehtoja.
Kuuden muun suomalaisvahdin torjuntaprosentit ovat painuneet alle 89:n.
Maanantaiaamuna Suomessa herättiin siihen, että Buffalo Sabresin Ukko-Pekka Luukkonen ja Vancouver Canucksin Kevin Lankinen oli tulitettu vaihtoon yön otteluissa. He täydensivät Suomen maalivahtikolmikon viime talven 4 Nations -turnauksessa.