Kaikki Keski-Suomen 12 Lidl-myymälää uudistetaan, kertoo Keskisuomalainen.


Keski-Suomen Lidlien hyllyjärjestykseen on tulossa muutoksia, kertoo Keskisuomalainen. Joel Maisalmi
Kaikki Keski-Suomen Lidl-myymälät uudistetaan, kertoo uusi aluejohtaja Marcin Malewicz Keskisuomalaiselle.
Muun muassa hyllyjärjestykseen ja sommitteluun sekä kalusteisiin, tekniikkaan ja valaistukseen on tulossa muutoksia, lehti kertoo. Yhtenä esimerkkinä mainitaan lihatuotteiden siirtyminen kylmäaltaista kaappeihin.
– Ne ovat olleet vähän hankalia ottaa sieltä syvistä altaista, Malewicz sanoo lehdelle.
Investointi maksaa satoja tuhansia euroja jokaista myymälää kohden.
Uudistukset alkoivat marraskuussa Jyväskylän Keljon Lidlistä ja etenevät seuraavan parin–kolmen vuoden aikana vähitellen kaikkiin Keski-Suomen 12 myymälään.
Lisäksi Lidleihin tulee uutuutena ensi vuoden aikana muissakin myymälöissä käyttöön otettava skannausjärjestelmä, jossa asiakas voi itse skannata ostoksensa puhelinsovelluksen kautta. Skannausjärjestelmä on jo käytössä viidessä Espoon myymälässä.
Malewiczin mukaan uusia myymälöitä ei ole näillä näkymin tulossa.