Vesiskoottereilla ”rällääminen” häiritsee muun muassa vesilintuja, perustelee valinnan tehnyt Suomen Luonto.

Vesiskoottereilla ajetaan yleensä kovaa ja temppuillaan. Niillä saa ajaa rantoja pitkin, ellei sitä tulkita häiritseväksi. Kuvituskuva. Lotta Jalli

Suomen Luonto -lehti valitsi perinteiseen tapaan vuoden turhakkeen, joka on tänä vuonna vesiskootteri.

Lehden mukaan sitä on ehdotettu vuosikausia ”palkinnon” saajaksi. Viime vuonna arveluttava kunnia myönnettiin nurmikolle.

– Uskomatonta, että tätä kapinetta ei ole aikaisemmin valittu. Laitteella ei ole oikeasti mitään hyötykäyttöä. On kuitenkin todella paljon melusaastetta aiheuttava laite, joka näyttää kannustamaan pyörimiseen rantojen lähellä vailla aikomustakaan minkäänlaiseen matkantekoon, eräs lehden nostama perustelu kuuluu.

Traficomin tietojen perusteella rekisteröityjen vesiskootterien määrä on tuplaantunut koronan jälkeen. Nykyään niitä on yli 13 000 kappaletta, kun 2019 vesijettejä oli reilut 6 000.

Lintujen pesintä häiriintyy

Vuoden turhake -kunniaa Suomen Luonto korostaa sillä, että lähtökohtaisesti huviajeluun tarkoitettu meluava kapistus haittaa luontoa.

Ongelmana on se, että vesijeteillä ajetaan usein vesiväylien ulkopuolella ja lähellä rantoja, mihin linnut eivät ole tottuneet.

– Kun rälläystä tapahtuu pesimäluodon tai -lahden lähellä, linnut poistuvat pesäpaikalta. Munat ja poikaset jäävät turvattomiksi, jolloin varikset, harmaa- ja merilokit voivat napata niitä, Birdlife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi kertoo Suomen Luonnon artikkelissa.

Lehtiniemen mukaan Suomen tämänhetkinen vesilintukanta ei ole kovin hyvä, joten olisi tärkeää, että kaikki pesimäkykyiset lintuparit saisivat pesimärauhan.

Lisäksi lehti nostaa esille, että vesiskoottereista aiheutuva melu saattaa häiritä myös kaloja.

Suomen Luonto katsoo, että vesiskoottereille pitäisi asettaa vähintään alueellisia nopeusrajoituksia erityisesti rantojen, karien ja lintujen pesimälahtien lähellä. Myös vesiskootterivuokraajien vastuuta pitäisi lisätä ja korostaa sekä valvontaa lisätä.

Vuoden turhakkeet

Suomen Luonnon toimitus valitsee vuoden turhakkeen lukijoidensa ehdotuksista. Lehden kustantaja on Suomen luonnonsuojeluliitto.

2024 Nurmikko

2023 Maakuntalentojen tuet

2022 Terassilämmitin

2021 Liika lihankulutus

2020 Kertakäyttögrilli

2019 Korjauskelvoton elektroniikka

2018 Pikamuoti

2017 Fleece

2016 Muovikassi

2015 Muovinen kananmunakotelo

2014 Hyönteisansa

2013 Hajustettu roskapussi

2012 Dettol No-Touch saippua-automaatti

2011 Flush&Go-vessapaperihylsy

2010 Turkis

2009 Ilotulitteet

2008 Pantiton pullo

2007 Mönkijä

2006 Tuplapuhelinluettelot

2005 Kaupunkimaasturi

2004 Juotava jogurtti-minipakkaukset

2003 Hampurilaisaterian kylkiäinen

2002 Ulkomainen pullovesi

2001 Vaipankätkijä

2000 Lehtipuhallin