Pohjolan vyöhyke on murentunut.
10.12. 12:23
Suomalaisten pornonkatselijoiden ykkösmieltymys on pysynyt viime vuodesta samana, ja samalla Suomi on jäänyt Pohjoismaissa yksin mieltymyksensä kanssa.
Asia selviää maailman suurimman aikuisviihdesivuston Pornhubin tuoreesta vuosikoosteesta, jossa käsitellään palvelun käyttäjien mieltymyksiä.
Toista vuotta putkeen suomalaiset katsoivat eniten milf-kategorian pornoa. Milffillä tarkoitetaan attraktiivista kypsempää naishenkilöä, yleensä äitiä, ja lyhenne tulee sanoista mother I’d like to fuck (äiti, jota haluaisin panna).
Aiempina vuosina suomalaisten ykkösmieltymys on vaihdellut. Vuonna 2021 ja 2022 naisten keskinäinen seksi eli lesbian-kategoria oli suomalaisten ykkössuosikki. Vuonna 2023 suomalaisten ykkössuosikiksi nousi anal.
Suomen ympärillä on kuitenkin tapahtunut muutoksia. Viime vuonna pohjolan ”milf-vyöhykkeeseen” kuuluivat myös Norja ja Ruotsi, mutta länsinaapurit ovat siirtyneet nyt transgender-, eli muunsukupuolinen-kategorian faneiksi. Tanska ja Islanti kuuluvat puolestaan maailmanlaajuisestikin jalansijaa menettäneeseen ”anal-verkostoon”. Anal-sana tarkoittaa anaalia.
Suomen ”milf-klaaniin” ovat puolestaan tulleet muun muassa Liettua ja Kanada.
Yhdysvalloissa suosituin kategoria oli tänä vuonna lesbian. Edellisellä kerralla voiton vei nyt kolmanneksi jäänyt ebony, joka on eebenpuusta johdettu ilmaus tummalle ihonvärille. Toisen sijalla oli kategoria transgender.
Pornhub on kiistelty palvelu, ja se on saanut osakseen vakavia syytöksiä hyväksikäytöstä.
Joitakin vuosia sitten Pornhubia ravistelivat paljastukset, jotka koskivat seksuaalista väkivaltaa kuvaavia videoita ja lasten hyväksikäyttöä. Pornhub poisti miljoonittain videoita, ja väitti olevansa ajojahdin kohteena.