Pauline Potter on kuollut vajaa vuosi vakavan auto-onnettomuuden jälkeen.

Pauline Potter on kuollut. AOP

Hengenvaarallisesti lihava -ohjelmassa nähty Pauline Potter on kuollut. Asiasta uutisoivat muun muassa Daily Mail ja Mirror.

Potter oli kuollessaan 62-vuotias. Kuukausia ennen kuolemaansa Potter joutui auto-onnettomuuteen.

Potterin poika kertoo äitinsä kuolemasta tämän Youtube-kanavalla julkaisemallaan videolla. Hän kertoo äitinsä kuolleen kiitospäivänä, torstaina 27. marraskuuta.

– Tammikuussa jouduimme pahaan auto-onnettomuuteen. Ajoimme varhain aamulla. Ulkona oli yhä pimeää. Ajoimme pimeää kahden kaistan pikatietä. Keskelle tietä oli pysähtynyt rekka ja perävaunu. Emme nähneet sitä ja osuimme perävaunuun.

Poika kertoo, että autoa ajanut Potter yritti väistää, mutta vastaantulevien kaistalta tuli auto. Törmäyksen hetkellä auto kulki noin 80 kilometrin tuntivauhtia.

Onnettomuuden jälkeen lääkärit havaitsivat Potterin ruokatorvessa tukoksen, jonka vuoksi Potter ei pystynyt pitämään ruokaa sisällä. Potterilla diagnosoitiin myös korona. Potteria hoidettiin tehohoidossa, jossa hän osoitti hengitysvajauksen merkkejä. Marraskuussa Potter siirrettiin saattohoitoon.

Potter kuoli siskonsa kotona, jonne hänet oli siirretty viimeisinä aikoinaan.

Dillon-poika kertoo äitinsä kuolemasta myös perustamallaan GoFundMe-varainkeruusivulla.

Pauline Potter esiintyi Hengenvaarallisesti lihava -ohjelman kolmannella tuotantokaudella vuonna 2015. Hän oli tuolloin 50-vuotias. Ohjelman alussa Potter painoi yli 300 kiloa. Myöhemmin Potter laihtui noin 200 kiloa ja pääsi ihonpoistoleikkaukseen.

Ennen ohjelmaan osallistumistaan Potter nimettiin vuoden 2011 Guinnessin ennätysten kirjassa maailman painavimmaksi elossa olevaksi naiseksi.

Vuonna 2022 Potter kertoi Instagram-tilillään painavansa 101 kiloa.

Jos upotus ei toimi, näet kuvan myös tästä linkistä.