Tyttöleijonat eli Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtasi lauantai-iltana Ruotsin EHT-turnauksen toisessa ottelussaan Ruotsin.
Suomi joutui taipumaan Ruotsille maalein 1–3, mutta esitys parani ottelun edettyä, erityisesti päätöserässä.
Ottelun alku oli Suomelle kuitenkin hankala, ja Ruotsi karkasi pelin puoliväliin mennessä kolmen maalin karkumatkalle.
– Eka erä oli vähän heikompi. Ja toisen erän alkukin oli vähän heikko. Mutta siitä parannettiin kolmannen erän loppuun. Kolmas erä oli ihan timanttia. Se oli todella hyvää. Sitä kun oltaisiin pelattu koko ajan, niin peli olisi ollut ihan eri lukemissa, hyökkääjä Kiia Arvola arvioi pelin kulkua.
Suomen ainoan maalin teki Emmi Loponen ylivoimalla ajassa 51.39. Maalivahti Eerika Kujala torjui Suomen maalilla 14 kertaa, kun taas Ruotsin maalivahti Thea Holmberg venyi lähes tuplamäärään eli 27 torjuntaan.
Arvola koki, että oma ketju Noora Puhdon ja Tuulianna Artin kanssa löysi lauantaina paremmin yhteisen sävelen kuin edellisessä ottelussa.
– No joo, paremmin meillä meni kuin eilen ja saatiin enemmän hyviä avauksia. Ja hyvin maalipaikkoja, Arvola totesi.
Ketjun kohentunut pelaaminen ei ollut sattumaa, vaan asioita oli käyty yhdessä läpi jo etukäteen.
– Eilen me katsottiin peliä ja katsottiin sieltä hyvät asiat mukaan ja huonot asiat, niitä me pystyttiin parantamaan tänään, Arvola kertoi.
Tyttöleijonien turnaus jatkuu heti huomenna sunnuntaina klo 13, silloin joukkue saa turnauksen päätösottelussa vastaansa Tshekin.
– Ruotsi-ottelun tilastot tulospalvelussa
– Tyttöleijonien Ruotsin-turnauksen 2025 ohjelma, tulokset, kokoonpanot, tilastot