Suomalaisen Henna Nousiaisen mukaan ranta oli tragedian tapahtuma-aikaan aivan täynnä.


Henna Nousiainen asuu vain minuutin päässä Bondi Beachilta, jossa tapahtui tänään järkyttävä terrori-isku. Henna Nousiainen
Suomalainen Henna Nousiainen asuu vain minuutin päässä Sydneyssä sijaitsevasta rannasta, jossa tapahtui tänään ainakin 12 ihmisen hengen vaatinut terrori-isku.
Nousiainen oli tapahtuma-aikaan kotonaan. Hänen takapihaltaan on suora näkymä Bondi Beachille, jossa tilanne on Nousiaisen mukaan yhä käynnissä.
Nousiainen kertoo olevansa edelleen shokissa tapahtuneesta.
– Kaikki ovat totta kai todella järkyttyneitä.
Nousiaisen mukaan Bondi Beachin ympäristöön on määrätty liikkumiskielto ja koko ranta on suljettu.
Bondilla on myös pommiuhka, ja poliisi tutkii aluetta.
”Ranta oli ihan täynnä”
Nousiaisen mukaan tragedia tapahtui päivänä, jolloin moni oli päättänyt suunnata rannalle.
Nousiaisen mukaan Bondi Beach kuuluu maan suosituimpiin rantoihin.
Erityisesti sunnuntait ovat päiviä, jolloin ranta on yleensä täynnä. Ihmiset suuntaavat rannalle erilaisiin tapahtumiin, ravintoloihin ja ihailemaan auringonlaskua.
Tapahtumapäivänä myös sää suosi sunnuntaipäivää viettäviä ihmisiä.
– Ranta oli ihan täynnä.