Kyseessä on merkittävä muutos aiempiin neuvotteluihin nähden.
IS:n tietojen mukaan Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi, Yhdysvaltain edustajat ja Euroopan johtajat tapaavat maanantaina Saksan Berliinissä, sillä tavoitteena on saada valmiiksi Ukrainan, Euroopan ja Yhdysvaltojen yhteinen rauhansuunnitelma.
Aiemmin Ukraina ja Eurooppa ovat toimittaneet Yhdysvalloille lähinnä omia ehdotuksiaan, joten kyseessä on merkittävä muutos.
Jos suunnitelma saadaan sinetöityä maanantaina, sen valmistuminen myös julkistetaan Berliinissä. Rauhansuunnitelman tarkempia yksityiskohtia tuskin kuitenkaan julkistetaan virallisesti vielä tuolloin.
Myös tasavallan presidentti Alexander Stubb osallistuu rauhanneuvotteluja koskevaan tapaamiseen Berliinissä.
Mikäli kaikki menisi Berliinissä odotusten mukaan, voisi Berliinin jälkeen seuraavana olla vuorossa Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin tapaaminen. Tämän jälkeen Trump tapaisi Venäjän presidentin Vladimir Putinin. Tämä ei kuitenkaan ole vielä varmaa.
Saksa isännöi valtioiden päämiehiä ja Euroopan unionin sekä Naton edustajia maanantaina Berliinissä. Keskusteluja käydään jo sunnuntaina Yhdysvaltain, Ukrainan ja joidenkin Euroopan johtajien kesken.
Yhteistä rauhansuunnitelmaa koskevien neuvottelujen vaikeimpien yksityiskohtien keskiössä on IS:n tietojen mukaan tällä hetkellä Ukrainan Donbasin alue.
Venäjä on vaatinut Donbasin aluetta kokonaan itselleen ja sanonut, että tulitaukoa ei tule, ennen kuin Donbas on kokonaan Venäjän. Venäjä miehittää tällä hetkellä suurta osaa alueesta.
Ukrainalle kyseessä on todella kriittinen kysymys. Yhdysvallat on ilmeisesti ehdottanut kompromissiksi Donbasin alueen kysymykseen, että siellä Ukrainan hallussa yhä olevista alueista tulisi ”vapaa talousalue”. Kyseessä voisi olla jonkinlainen demilitarisoitu alue. Tätä kysymystä yritetään vielä ratkoa Berliinissä.
Yksi kiinnostava kysymys koskee myös Ukrainassa järjestettäviä vaaleja.
Zelenskyi on sanonut olevansa halukas järjestämään vaalit Ukrainassa jo sodan aikana, mikäli Yhdysvallat takaa niiden turvallisuuden. Käytännössä vaalien järjestäminen on kuitenkin mahdotonta ilman tulitaukoa.
Zelenskyi on myös sanonut olevansa valmis luopumaan Ukrainan Nato-jäsenyysvaatimuksesta, mikäli se saa länsimailta vastineeksi Naton 5. artiklan kaltaiset turvatakuut. Asia pitäisi kuitenkin kirjata Ukrainan lakiin, mikä ei ole nopeasti tehty.
Zaporizzjan ydinvoimalan osalta kysymys puolestaan on siitä, kuka sitä kontrolloi.
Yhdysvaltain alun perin esittämässä rauhansuunnitelmassa Zaporizzjan ydinvoimalan toiminnoista vastaisivat yhdessä Yhdysvallat ja Venäjä. Ukraina taas haluaisi minimoida Venäjän roolin ydinvoimalan hallinnoinnissa ja johtaa sen toimintoja yhdessä Yhdysvaltojen kanssa.
Maanantaina järjestettävään tapaamiseen osallistuu johtajia monista maista, kuten Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Britannian pääministeri Keir Starmer. Yhdysvaltain seurueeseen kuuluvat ainakin Trumpin erityislähettiläs Steve Witkoff ja presidentin vävy Jared Kushner.
IS:n tietojen mukaan keskusteluja käydään vielä maanantaina iltapäivällä ja alkuillasta.