Joulukuun taitteessa ovensa avannut ravintola Nefer Nefer Nefer sijaitsee Erottajalla samassa osoitteessa, jossa ovat toimineet aikaisemmin esimerkiksi Lily Lee, Pastor ja Cuba.

Viimeisimpänä tilassa toimi Klaus K -hotellin ravintola Monsieur K, jonka sisustus oli rempseän kitsch. Nyt seinillä on ruskea savimaali. Sisustuksen sävyt ovat maanläheisiä.

Nefer Nefer Neferin perustaja ja toimitusjohtaja Nina Stenros-Khoshnami on toisen polven ravintolayrittäjä: hänen äitinsä pyöritti aikoinaan Tampereella lounasravintolaa.

”Kasvoin kodissa, jossa kävi aina paljon vieraita ja heistä huolehdittiin sydämellä. Minulle vieraanvaraisuus on aina ollut tärkeä ja luonnollinen asia, ja sitä yritämme toteuttaa Neferissäkin”, Stenros-Khoshnami kertoo Avecmedialle.

Hänen puolisonsa, monien ravintoloiden taustalta tunnettu Riku Stenros-Khoshnami on Neferissä mukana neuvonantajan roolissa, mutta ei kuulu omistajiin. Ravintolan omistaa joukko yksityishenkilöitä.

Neferiin kuljetaan sisään loungen kautta. KUVA Jaakko Sandqvist

Neferin käynnistäjäksi palkattiin jordanialais-palestiinalainen keittiömestari Sara Aqel. Hänen Jordanian Ammanissa pyörittämänsä ravintola Dara Dining on 50 Best -oppaan Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueen parhaiden ravintoloiden tuoreimmassa listauksessa kärkikastin tuntumassa sijalla 17.

Työtarjous kaukaisesta Helsingistä avautui Instagramin kautta. Aqel ei ensin kiinnittänyt huomiota Nina Stenros-Khoshnamin viesteihin, koska ei tuntenut tätä ennalta.

”Minulle tulee Instagramissa paljon yksityisviestejä, monet niistä feikkitileiltä. Löysin Ninan niiden joukosta vasta siinä vaiheessa, kun hän parin viestin jälkeen huhuili vastausta jo vähän tiukempaan sävyyn”, Aqel virnistää.

”Sen jälkeen aloimme meilailla ja soitella. Yhteiset arvomme kohtasivat, ja tykkäsin ravintolan konseptista. Täällä yhdistyvät sekä minun että Ninan taustat, Levantti ja Persia. Tarkoitus on tuoda esiin parhaat puolet molemmista ja välittää ruoan kautta kulttuurista perintöämme.”

Nefer Nefer Neferissä yhdistyvät Nina Stenros-Khoshnamin persialainen ja Sara Aqelin levanttilainen perintö. Stenros-Khoshnami pyörittää lisäksi vaatemerkki Studio Lameaa ja porvoolaista Cafe Tove -kahvilaa. KUVA Jaakko Sandqvist

Persialainen ruokakulttuuri asettuu nykyisen Iranin alueelle.

Levantilla viitataan Välimeren itäpäässä sijaitsevaan alueeseen, jossa sijaitsevat esimerkiksi juuri Aqelin kaksi kotimaata Jordania ja Palestiina.

Neferissä vältetään tietoisesti termiä Lähi-itä, jossa voi kuulla kolonisaation kaiun.

”Lähi-itä, kenen näkökulmasta? Tavallaan pitäisi puhua Länsi-Aasiasta, mutta ravintolan markkinoinnissa se saattaisi tuoda asiakkaan mieleen karamellisoidun possun”, Khoshnami naurahtaa.

Nefer Nefer Neferin ruokalistalla on pienempiä (11-24 e) ja suurempia (23-55 e) annoksia, kuten kokonainen grillattu meribassi ja wagyu-lihasta valmistettu persialaistyylinen chenjeh-kebab. Lisukkeet (5-8 e) tilataan erikseen.

Persialaisesta fesenjān-pataruoasta mukaillussa annoksessa on ankkaa, saksanpähkinää, granaattiomenan siemeniä sekä hiillostettua ja suolattua viikunaa.

”Kokonaisuudessa hapokkuus toimii yhdessä ankan rasvaisuuden kanssa”, Aqel kuvailee.

Fesenjan-ankka ja rapeapintainen tahdig-sahramiriisi. KUVA Isabel Pohjanen

Lautasannosten lisäksi tarjolla on yhdeksän ruokalajin menu (89 e).

Aqelin ideoimalta Chef’s snacks -listalta (5,50-7 e) löytyy esimerkiksi tatbilahummus-tartaletti.

”Ne eivät oikeastaan ole naposteltavia, vaan enemmänkin sellaisia pikkuannoksia, joita kokkina itse saattaisin vuoron ohessa itselleni koota. Rapeassa tartaletissa maistuu kivasti happamuus, pieni mausteisuus ja valkosipulin häivähdys.”

Raaka-aineita Suomesta on ollut kohtuullisen helppo löytää, Aqel kertoo.

”Jos jokin pitää mainita, niin ehkä tuoreista villiyrteistä tehtyä za’ataria kaipaisin vielä tänne”, hän sanoo levanttilaiseen mausteseokseen viitaten.

Hamachi eli keltapyrstöpiikkimakrilli on saanut ympärilleen fattoush-lientä, karamellisoituja oliiveja ja sumakkia. KUVA Isabel Pohjanen

Keittiö on tilava. KUVA Jaakko Sandqvist

Aqel kävi paikan päällä kouluttamassa keittiötiimin, joka jalkauttaa nyt hänen visiotaan käytäntöön. Hänen pestinsä Neferissä oli sovittu yhden kvartaalin mittaiseksi.

”Tämä on ollut minulle ensimmäinen ravintola-avaus konsultin roolissa, ja ihan mahtava kokemus. Olen kiitollinen tiimin asenteesta. Avoin suhtautuminen on tärkeää, kun opetellaan valmistamaan uusia ruokia.”

Neferin keittiötä johtaa osakas ja keittiömestari Tom Immonen, joka tunnetaan Porvoon Meet Districtistä.

Viineistä vastaava sommelier Nicolò Arnoldi on työskennellyt Helsingissä esimerkiksi Olossa.

Martini-kärry

Neferin keittiö on auki keskiyöhön saakka. Torstaista lauantaihin baari on lisäksi auki yökahteen asti, ja musiikista vastaa dj.

”Yhdistämme persialais-levanttilaisia makuja modernin cocktailosaamisen avulla. Luomani maut eivät kilpaile keittiön kanssa, vaan jatkavat tarinaa”, baarimestari Mihat Mohammadi kuvailee.

”Drinkkejä inspiroivat samat yrtit ja mausteet, joita käytetään persialaisessa ja levanttilaisessa ruoanlaitossa”,

Suomessa kymmenen vuotta asunut baarimestari Mihat Mohammadi on työskennellyt Helsingissä Omadissa, Hotel Mariassa ja Chihuahua Julepissa. Alalle hän hakeutui Turkissa, johon hän muutti lapsena sodan jaloista synnyinmaastaan Afganistanista. KUVA Jaakko Sandqvist

Alkoholittomissa yrttitisleissä maistuvat esimerkiksi appelsiininkukka ja laventeli. KUVA Jaakko Sandqvist

Mohammadi tuo pöytään iranilaisvalmisteisia alkoholittomia yrttitisleitä. Maku on tuoksuun nähden yllättävän mieto, mutta kasvaa pitkäksi ja vivahteikkaaksi jälkimauksi.

”Näitä voi käyttää sekä alkoholittomissa että alkoholillisissa cocktaileissa bitterien tapaan tai sprayna tuomaan aromia. Ne sopivat myös cordialeihin. Näillä vuoristoyrteistä ja kukista valmistettavilla tisleillä on pitkä historia, ja aikoinaan näitä käytettiin lääkkeenä. Niiden maku on hyvin ainutlaatuinen”, Mohammadi valaisee.

”Neferin cocktaileissa hyödynnämme myös yrttejä, siirappeja ja pähkinöitä – makuja, joiden kanssa kasvoin.”

Neferin erikoisuus on martinikärry, jossa on puolen tusinaa erilaista giniä ja toinen mokoma vermutteja. Sen voi rullata kätevästi illallispöydän viereen.

”Ajatus martinikärrystä syntyi, kun mietin tapoja, joilla vieraan saisi tuntemaan itsensä oikeasti erityiseksi. Se lienee ensimmäinen laatuaan Suomessa. Kärry on Neferin tapa tuoda yhteen baari ja illallispuoli. Cocktailit ovat osa illallista, eivätkä pelkkä lisä sen jälkeen”, Mohammadi sanoo.

Martini syntyy kätevästi kärryssä. KUVA Jaakko Sandqvist

Ravintolasalin keskellä oleva pöytäryhmä on rajattu verholla omaksi sopukakseen. KUVA Jaakko Sandqvist

Nefer Nefer Nefer sijaitsee osoitteessa Erottajankatu 4. Ravintola on auki tiistaista lauantaihin. KUVA Jaakko Sandqvist

Juttua korjattu 14.12.25 klo 20.16: Martini-kärryn kohdalla puhuttiin vermuttien sijaan virheellisesti toniceista.

Lue myös: Iso ravintola-avaus Helsingissä: Taulu pyrkii kansanravintolaksi rautatieaseman kulttuurimiljöössä

Lue myös: Helsingin kärkiravintoloihin kuuluva Olo on uudistunut – istuimme syömään Mikko Pakolan kanssa

Lue myös: Kaurismäkeläistä estetiikkaa ja vaikutteita katukulttuurista – Pitkän Päivän Ilta on Tampereen kiinnostavin baariavaus