Poliisi kertoo uutta tietoa perjantaina Helsingin Alppilassa tapahtuneesta kolarista.

Pepe Willberg kiisti ajaneensa kenenkään yli. ATTE KAJOVA

Poliisi tutkii henkilöauton ja pyöräilijän välistä kolaria. Kolari tapahtui perjantaina Helsingin Alppilassa Aleksis Kiven kadun ja Savonkadun risteyksessä.

Autoa kuljetti väitetysti laulaja Pepe Willberg, 78.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lasse Manninen Helsingin poliisista kertoo Iltalehdelle, että tapauksen tutkintanimikkeenä on törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja vammantuottamus. Tutkintanimike on muuttunut, koska aiemmin poliisi tiedotti, että kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Pyöräilijää ei ole Mannisen mukaan vielä kuultu.

– Eilisen tiedon mukaan hän oli vielä sairaalahoidossa, mutta tämän hetken tilannetta ei vielä tiedä, Manninen sanoo.

Manninen toteaa, että pyöräilijällä on katsottu olevan ”vähän suuremmat vammat”, mutta niiden vakavuudesta ei ole vielä tietoa.

Auton kuljettaja pyritään kuulemaan tällä viikolla Mannisen mukaan. Mannisen mukaan kuljettaja on puhallutettu tapahtuneen jälkeen, mutta asiassa ei ole syytä epäillä päihteitä.

Willberg kommentoi rikosepäilyään Facebookissa perjantaina virallisella fanitilillään. Hän kiisti kirjoituksessa ajaneensa pyöräilijän päältä.

– Tiedoksi, että en ole törmännyt, enkä ajanut kenenkään yli. Tunsin raapaisuäänen, mutta en havainnut mitään. Autossa oli pieni naarmu takaoven kohdalla, kun poliisi otti yhteyttä. Aurinko häikäisi, joten nopeuteni oli hiljainen. Valot olivat vihreät. En nähnyt peileistä mitään erikoista. En tajunnut, että jotain olisi tapahtunut. Olen tietysti hyvin pahoillani, jos tilanteessa on pyöräilijä vahingoittunut jotenkin. Asiaa tutkitaan, Willberg kirjoitti.

Willbergin vaimo Pauliina Visuri-Willberg kertoi Iltalehdelle lauantaina parin olevan sitä mieltä, että pyöräilijän on täytynyt tulla tilanteeseen kovalla vauhdilla, kun ei ole ehtinyt jarruttaa ajoissa. He uskovat pyöräilijän sen vuoksi osuneen Pepen ajamaan autoon.

– Jos se olisi ollut kova törmäys, kuten jossain hirvikolarissa, niin autossa olisi lommo, mutta siinä ei ole sitäkään. Nyt on puhuttu, että Pepe olisi aiheuttanut kolarin. Se on kova syytös. Olemme sitä mieltä, että joku on ajanut autoomme pahki ja siten vahingoittanut sitä.

Törmäyksen uusista tiedoista kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.